keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Huimaa menestystä TUROKissa

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kävin muutaman kissan ja eStella NY:n myyntipöydän kanssa TUROKin kissanäyttelyissä 26.-27.11. Lauantaina arvostelussa olivat Viima, Paju, Gaia ja Muska sekä Viiman pennut Lussu (Hades) ja Hera. Parin tunnin yöunien jälkeen hektinen päivä tuntui vähintäänkin stressaavalta, mutta hengissä selvittiin siitäkin. En päässyt viemään kaikkia kissojani tuomarille, sillä kaikki neljä olivat samoihin aikoihin kahdella eri tuomarilla, mutta pääsin viemään Viiman (arvostelun mukaan proportional, strong and little bit "roundish" female - suomeksi plösö siis) avoimeen luokkaan ja Muskan pentuluokkaan. Viima halusi tiputtaa kaikki karvansa tuomarin pöydälle, siinä sai itse kukin tuomaria myöten syljeskellä leijailevia karvoja suustaan. Tyttärensä Muska taas osoitti HYVIN äänekkäästi ja äärettömän rumalla äänellään, että nyt ei ole kivaa. Se oli jo ihan pienestä pitäen kamalaääninen protestoija ja ikä on tuonut todella miellyttävän lisäsoundin sen mielenilmaisuihin. Not. Viima sai sertin, Muska EX1:n.

Samaan aikaan kilpparineitojen kanssa toisella tuomarilla olivat Paju ja Gaia, molemmat avoimessa luokassa. Paju sai kovasti kehuja pitkästä ja elegantista kropastaan, mutta ongelmana sillä on liian vähäinen valkoinen bicoloriksi. EX1 napsahti muttei sertiä, mutta naimalupaahan sinne lähdettiinkin hakemaan. Sekä vähän harjoittelemaan näyttelytouhuja, jos siitä vaikka vielä isona tulee näyttelykissa. Gaia taas oli melkoinen murheenkryyni heti aamusta kun vein sen siitostarkistukseen. Sillä ei ole tarpeeksi valkoista edes mittediksi (mitä itämaisilla ei ole edes olemassa, vaan Gaiakin on bicoloriksi rekisteröity), joten osasin epäillä, ettei EX:ä välttämättä heru. Tuomarit ihmettelivät tyttöä ja tuumivat, että vaihtavatko sen peräti pelkäksi suklaatäplikkääksi valkoisilla merkeillä, mikä on hylkäävä virhe. Ilmeisesti tuomareille oli epäselvää se että Gaia meni siitos- eikä värintarkistukseen, sillä vähäistä väriä mietittiin ja kirjattiin, mutta siitoslupa tuli ihan ilman muuta, ei ongelmaa. Se sai sentään pysyä suklaatäplikäs bicolorina. Varsinaisessa arvostelussa tuomari harmitteli vähän lisää ja antoi tulokseksi OH (Oikein Hyvä eli suomeksi Harvinaisen Huono).

Viiman pennut Lussu ja Hera kävivät myöskin tuomarilla pentuluokassa, Lussusta pidettiin kovin ja ainakin turkki oli kovin lupaava. Se sai EX1:n, eikä yhtään EX-kilpakumppania osunut kohdalle, vaikka mustia itämaisia oli näyttelyssä peräti 11. Heran väriä oltiin arvottu hieman aiemmin toisessa näyttelyssä päätyen kuitenkin alkuperäiseen kilpikonnasavuun, Turussa se oli tuomareille ihan selvä savuton kilpikonna, ei mitään epäselvyyttä. Tietenkin värin vaihto tapahtui arvostelussa, joten Hera jäi harmittavasti tuloksetta.

Historian ensimmäisen kasvattajaluokan tulokset olivat siis päätähuimaavat - Ancient sai upeat 69,2000 pistettä. Viiman siitosluokan pisteetkin olivat 60,0000, aika loistavaa! (Vihkiytymättömille tiedoksi, että pisteet ovat ehkä maailmankaikkeuden huonoimmat. Ever.)

Myyntipöydän kanssa oli aika härdelliä ajoittain, ja kiitänkin suuresti Soilea, Emiliaa ja Jennyä jotka olivat valmiit auttamaan, kun piti päästä tauolle. Se oli kaikenkaikkiaan todella mukava päivä, vaikka kiirettä piti eikä ehtinyt kauheasti keskittyä juttelemaan.

Sunnuntaista ei sen enempää raportoitavaa, se meni hiljaisemmissa merkeissä kuin lauantai, kun omia kissoja ei ollut yhtään paikalla ja porukkaakin oli vähemmän. Takki oli viikonlopun jälkeen kohtalaisen tyhjä, mutta pikkuhiljaa tässä alkaa herätä eloon.

Kuvia en muistanut juuri ottaa, ja nekin jotka muistin, epäonnistuivat järjestään. Ohessa kuitenkin muiden ottamia laatukuvia Muskasta ja Lussusta.

Muskan kuvaajana toimi Kaisa Reponen:







Lussun kuvat on ottanut Pekka Savolainen:



perjantai 28. lokakuuta 2011

Maailman laiskoin blogisti raportoi

H-pennut ovat jo aikaa sitten muuttaneet omiin koteihinsa ja kaikki ovat sopeutuneet hyvin uusiin kuvioihin ja kavereihin. Hera joutui muuttamaan toisenkin kerran, kun sen ensimmäiselle kodille tuli valitettavasti pahoja allergiaoireita, mutta uusi koti löytyi nopeasti ja se kotiutui nopeasti uudestaan. Näitä pentuja kyseltiin paljon, mutta harmikseni ei joka kotiin riittänyt omaa pentua. Haluankin kiittää kaikkia kyselijöitä kiinnostuksesta ja siitä, että hyvin vähän tuli epämääräisiä ja huvikseen laiteltuja kyselyjä. Niitäkin on nähty, joten kunnollisia ja tosissaan olevia kyselijöitä osaa arvostaa.

Seuraava suurempi etappi on TUROKin kissanäyttelyt 26.-27. marraskuuta. Olen ilmoittanut lauantaille omistani Viiman, Pajun, Gaian ja Muskan, näiden päälle tulee vielä H-pentuja sen verran, että saan Viimalle siitosluokan. Minulla on ensimmäistä kertaa myös kasvattajaluokka, mistä olen hyvin innoissani. En kasvata näyttelykissoja saati vaadi niiden omistajia käymään näyttelyissä, joten on ainutlaatuista, että kerrankin saadaan niin paljon Ancientteja saman katon alle, että kasvattajaluokkaan on mahdollista osallistua. Ja koska tässä kaikessa ei ole tarpeeksi tekemistä, olen paikalla sekä lauantaina että sunnuntaina eStella NY:n myyntipöydän kanssa. Kaikkeen sitä ryhtyy! Viikonlopun jälkeen voi olla takki tyhjä, mutta onneksi paikalla on tuttuja, joita voi nakittaa tehtävään jos toiseenkin. ;)

Nyt nautin rauhallisesta pennuttomasta hiljaiselosta, mutta tokihan seuraavat pentueet ovat jo suunnitteilla. Viima astutetaan ehkä vielä kerran, ja Gaiallekin on jo suunnitelmia. Yritän limittää astutuksia niin, ettei ainakaan ihan samanikäisiä pentueita syntyisi, mutta ennen TUROKia ei mitään tapahdu. Mahdollisesti siis alkuvuodelle taas uusia pentuja, mikäli luonto suo.

Rauhallinen hiljaiselo pitää sisällään siivoamista - se on näitä kollinomistajan etuoikeuksia. Hans ei ole koskaan oikeasti lopettanutkaan, ja nyt Pajukin on aloittanut. Erinäisiä esineitä on jälleen viskelty roskiin, mutta onneksi näin parin kollin kokemuksella osaa jo nähdä ne vaaranpaikat ja olla pitämättä mitään arvokasta ja/tai herkkää esillä. Oman puoleni ainoa tapetoitu huone on jo rajattu kissojen alueen ulkopuolelle, muita huoneita ei auta kuin pestä. Onneksi Paju on paljon maltillisempi merkkailija kuin edeltäjänsä.

Kiitos ja näkemiin, ehkä puolen vuoden päästä jaksan taas inspiroitua bloggaamaan. Tai sitten en.

maanantai 8. elokuuta 2011

Tsiljoona pentukuvaa

Aika kulkee siivillä pentujen kasvua ja kehitystä seuraillessa, kaikkihan sen tietävät. Nyt kesälomalla on onneksi ollut aikaa kunnolla seuraillakin, etenkin nyt, kun pennut ovat muutaman päivän ajan päässeet vapaasti ja luvan kanssa isojen puolelle päiviksi. Jo ensimmäisenä päivänä sähinä ja murina oli vähäisempää kuin oletin, aikuiset pitäytyivät poissa pentujen tieltä ja välttivät kontaktia. Nyt maatiainen ja Myrsky ovat ottaneet EVVK-kannan eivätkä juuri piittaa pentujen hössötyksistä, poikien ja Ilanan mielestä pennut ovat edelleen haisevia ja ärsyttäviä ja saisivat mieluiten painua sinne mistä tulivatkin, mutta nekin tyytyvät välttelemään pentuja.

Yksi ihanimmista suuremman reviirin ihmeistä on Ikeasta ostettu "säilytyshyllykkö", joka onkin nimenomaan pentuja ajatellen ostettu. Siitä tuli kerrasta hitti ja kuvasin riehumisista pari videotakin. Näillä nettiyhteyksillä en saa sitä ainakaan vielä ladattua Bloggeriin, mutta koetan myöhemmin uudelleen. Surkealaatuinen kuva on kuitenkin esittää.


Hyllykkö pääsi tosin turvallisempaan paikkaan tämän kuvan ottamisen jälkeen:

(Horus kiipeää hyllykköä pitkin tutkimaan yläkaappia.)

Olen yleensä pyrkinyt rokottamaan pennut myöhemmin kuin 8-viikkoisena, mutta tällä kertaa en voinut olla ollenkaan varma, saivatko kaikki, osa tai yksikään pennuista arvokasta ternimaitoa. Ensimmäinen vuorokausi oli sellaista härdelliä, etten todellakaan tiedä saivatko emonmaitoa syödäkseen. Siksi siis varhainen rokotus, joka käytiin vajaa viikko sitten hakemassa. Pari pentua oli lääkärin pöydällä häntä pörrössä, mutta urheasti ottivat piikin vastaan ja ensimmäinen naukaisu koko matkan aikana kuului vasta kotiin palattaessa.

Hades eli Lucifer, Harmonia eli Leenu, Helios eli Punkki ja Hera ovat löytäneet jo omat kotinsa, Horusin eli Marsun ja sijoitustyttö-Hekaten kohtalot ovat vielä aika avoinna. Kyselyjä on tullut aiempia vuosia huimasti enemmän, ja pahoitteluni heille, joille olen ei-oota joutunut tarjoamaan. Hirmu mukavat kodit on varatuille pennuille tiedossa ja aivan varmasti muillekin, kunhan tilanteet selviävät. Yritin ottaa porukasta kuvia aiemmin päivällä, mutta Luciferista on sukeutunut aika taitava photobomber.






Osasi se olla nätistikin.








Olen onnistunut huonosti saamaan kuvia täplikkäiden parhaista puolista eli täplistä. Punkista on muutama, mutta nekin "väärältä" puolelta. Eivät kuvat nytkään kovin hienosti onnistuneet, mutta onpaha todisteita siitä, että Hekatella on täplät ja Punkilla hienot klassiskiemuratäplät etenkin vasemmalla kyljellä.




Vaikka ikää on jo huimat 9 viikkoa ja itse kukin alkaa itsenäistyä, maito kelpaa vielä ja silloin tällöin sisaruksia on ihan pakko halata.



sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Hoot 3 viikkoa

H-pentueen lapsosista on kasvanut jo isoja kissanalkuja näiden kolmen viikon aikana, pirteitä ja äänekkäitä tapauksia. Viima on ollut alkuvaikeuksien jälkeen esimerkillinen emo ja se pitää hyvää huolta pennuistaan, muistaen välillä pitää pieniä lomareissuja aikuisten puolellakin.

Viimalta ei ilmeisesti tule tarpeeksi maitoa, tai sitten olen lisäruokinnalla tahtomattani pitänyt maidontarpeen ja siten myös sen tuotannon pienenä, joten olen joutunut edelleen ruokkimaan pentuja pullosta. Tällä hetkellä vain n. 3-4 kertaa päivässä, sillä kyllä Viimalta kuitenkin jonkin verran maitoa tulee. Muutama pentu on jo maistellut kiinteää, yksi jopa hoksasi, että sitähän saa tästä äipän lautaselta.

Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet silmissä, ja jokaisesta alkaa tulla esiin joitain viitteitä luonteenpiirteistä. Esimerkiksi siamilaistyttö on kauhea menijä, tohottaa eteenpäin häntä pystyssä ja hakeutuu ensimmäisenä luokseni kun menen pesälle. Musta poika on armoton tappelija, silloin kun sen ei ole nälkä, sen ei todellakaan ole nälkä ja se myös näyttää sen. Kilpparitäplikäs taas on vähän neiti. Kun muut kiipeävät pesän kynnyksen yli, se monesti kiljuu täyttä kurkkua, kunnes joku nostaa sen ulos. Kaikki pennut ovat kyllä reippaita ja rohkeita, voi johtua suuresta sosiaalistamisen määrästä ihan vastasyntyneestä lähtien, yleensähän pentuja ei tule juuri käpälöityä ensimmäisten viikkojen aikana.

Ulkonäöllisesti pennut ovat jälleen kerran hyvin heterogeenisiä, eikä niitä välttämättä saman pentueen pennuiksi uskoisi. Hyvä niin, sehän tarkoittaa sitä, että perimässä on paljon erilaisia geenejä, jotka arpoutuvat pennuille.

Ohessa video pennuista päivää vaille 3-viikkoisina. Toinen video löytyy kissalan Facebook-sivulta osoitteesta https://www.facebook.com/pages/Ancient-Oriental-Shorthair/124183570960354


maanantai 13. kesäkuuta 2011

H-pentueen jytky

Ei ihme, että Viima kunnostautui ruokavarkaana etenkin tiineyden loppuvaiheessa. Kuusi niitä tuli. Kuusi! Hirmuisen pieniä olivat aiempiin pentueisiini verrattuna, niin että pentueen isoin 88-grammainen vaikutti jopa jättiläiseltä - olihan se yli 10 g suurempi kuin seuraavaksi isoin. Sopii vain katsella peiliin sen ruoanrajoittamisen suhteen... Kaikki pennut olivat tosin hyvin virkeitä ja eloisia heti alusta lähtien, vaikka neljä viimeistä saatiinkin maailmaan keisarileikkauksen avulla. Viiman kohtu alkoi vuotaa runsaanlaisesti toisen pennun synnyttämisen jälkeen ja röntgeneissä näkyi verenvuodon aiheuttama samentuma ja kahden pennun selkärangat, joten loput päätettiin leikata ulos. Voin myöntää, että oli aikamoinen shokki kuulla, että pentuja oli kohdussa ollutkin vielä neljä.

Historia toisti itseään, ja kuten keisarileikatun G-pentueen jälkeen, myös tällä kertaa emo oli aika pihalla ensimmäiset päivät. Viima repi kaikki ulkoiset tikkinsä heti ensimmäisenä päivänä eikä malttanut millään rauhoittua imettämään pentuja, vaan oli jatkuvasti raahaamassa niitä ympäri pentuhuonetta, osaamatta päättää mihin pentunsa veisi. Sille tarjottiin useampi pesävaihtoehto, mutta mikään ei kelvannut. Viimeinen niitti oli se kun Viima hyppäsi pentu suussa ovenkahvaan päästäkseen ulos pentuhuoneesta. Pidin Viimalla jonkin aikaa kauluria, jottei se pääsisi avaamaan haavaansa, mutta siitä ei seurannut kuin lisästressiä Viimalle, pennuille sekä minulle. Otin käyttöön Kissankasvattajan käsikirjan vinkin emon ja pentujen häkittämisestä, jos emo kantelee pentujaan jatkuvasti. Juuei. Viima yritti tunkea pentuja kaltereiden välistä ulkopuolelle, joten sekin keino hylättiin alkuunsa.

Viiman kasvattaja Katja antoi neuvon, että emo pitää päästää etsimään mieleisensä pesäkolo sieltä mistä se itse haluaa, ja itsepäisen Viiman tuntien se ei olisi hevillä luovuttanut kamppailuaan. Kokeilimme neuvoa ensin pienessä mittakaavassa alkuperäistä pentuhuonetta isommassa huoneessa, johon viritin mm. Soilen tupla-Sturdin. Sinne Viima pentuinensa asettuikin, ja kun vähän ajan päästä sille avattiin ovet koko kämppään, se päätyi pysymään Sturdissa. Ah autuutta!

Viiman alun sähläys ja suuri pentumäärä johtivat siihen, ettei Viimalta tullut tarpeeksi maitoa pennuille. Niinpä sitä on taas ruokittu pennut käsin muutaman tunnin välein, ja vaikka pennut ovat sitkeästi nisällä, eivät ne selvästikään saa tarpeeksi maitoa emolta. Äitini jäi pentujen ensimmäiseksi elinviikoksi auttelemaan sekä pentujen- että taloudenhoidon kanssa, mistä olikin korvaamattoman suuri apu. Nyt pennut ovat kasvaneet kiitettävästi, simskupossut etenkin.

maanantai 30. toukokuuta 2011

eStella NY

Olen jo pienestä pitäen tykännyt kaikenlaisista käsitöistä ja käsillä tekemisestä, ja opiskelenkin tällä hetkellä sisustustekstiiliartesaaniksi. Pari viikkoa sitten mainitsemani projekti on siis tässä: eStella NY. Se on pieni muka-firma, jonka nimissä suunnittelen ja valmistan - yllätys yllätys - kissatekstiilejä. NY-yritys on periaatteessa ihan oikea yritys, joka toimii kuten muutkin yritykset, mutta sillä ei ole Y-tunnusta tai ALV-velvollisuutta ja se on voimassa vain vuoden. Tästä syystä eStella NY:kin lopettaa toimintansa loppuvuodesta. Ideoita on syntynyt vaikka kuinka paljon, eivätkä läheskään kaikki ole vielä toteuttamisvaiheessa. Joitain tuotteita on jo syntynyt ja niistä maistiaisia:

Turkoosi kruunupesä sekä Ilana ja Paju mittakaavamalleina


Tummanpunaiset näyttelyverhot kullanvärisellä painatuksella


Saalis- ja potkuleluja


Kissakasseja


Yrityksen kotisivut löytyvät osoitteesta http://estellany.nettisivu.org/ ja sinne saa kernaasti mennä tutustumaan tuotteisiin ja antaa palautetta! Blogikin on suunnitteilla, kunhan saisi aikaiseksi.

eStella NY löytyy myös Facebookista: https://www.facebook.com/#!/pages/EStella-NY/

perjantai 20. toukokuuta 2011

Viiman H-pentue

Luvattua päivitystä Viiman astutuksesta ja tiineydestä. Kävimme maaliskuun lopussa Viiman kanssa häämatkalla Limingassa Hansin komean punatabbynaamio-pojan Toivon luona. Alku oli perinteiseen tapaan tuskastuttavan hidas Viiman äkistessä ja öristessä innokkaalle kollille. Ja vihdoin kun Viima alkoi lämmetä, Toivolta loppui puhti edes yrittää. Sillä oli perinteiseen ekakertalaisen tapaan hieman sihtausongelmia, joten sanomattakin on selvää, että ei sitä söhäämistä loputtomiin jaksa. Kuin ihmeen kaupalla pari sai kuin saikin kaksi astumista aikaan. Räpellyksen takia odotukset eivät olleet kovin korkealla - toiveet sitäkin enemmän. Toivo aloitti merkkailun pian Viiman lähdön jälkeen ja menetti siitä hyvästä pallinsa. Hyvä niin, sillä jos se olisi tullut merkkailussa isäänsä ja saanut jatkaa sitä määräämättömän ajan, voi olla että isänsä lailla siitä olisi tullut merkkaileva kastraatti.

Viiman painonnousu oli alusta lähtien hyvin nihkeää, ensin se menetti yli 100 g painostaan ja saavutti astutuksenaikaisen painonsa vasta kuuden tiineysviikon tienoilla. Vertailuna mainittakoon, että edellisellä kerralla sille oli kuuden viikon kohdilla tullut jo n. 800 g lisäpainoa. Toisaalta, edellisellä kerralla se keräsi paljon myös ihan ehtaa ihraa, tällä kertaa se on hoikistunut ja kasvattanut vain vatsaansa.

Viimalla on selvästi aivan hirveä nälkä, ihan koko ajan. Olen tietoisesti rajoittanut sen syömistä sen verran, ettei se syö itseään ihan samanlaiseksi palloksi kuin viime tiineysaikanaan. Viima itse vain on eri mieltä ja on valmis ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Se on varastanut keittiön kaapeista kissanruoan lisäksi mm. keksejä, munkin, sokeria ja kahvia. Kyllä, kahvia. Ohessa todistusaineistoa.



Viiman takia olemme joutuneet lukitsemaan keittiön ruokaa sisältävät kaapit lapsilukoilla. Aina lapsilukotkaan eivät riitä. Viima on ollut niin nälkäinen, että jopa aiemmin pahalta haisseet ja ällöttävät kämppiksen kissat ovat olleet siedettäviä, kun ruoasta on kyse. Se oli eräänä päivänä omatoimisesti murtautunut Soilen puolelle ruokaa etsimään, ja sittemmin siitä huvista on tullut lähes jokapäiväistä. Pari kertaa se on saanut kaivettua märkäruokapussit esille ja hyvässä yhteisymmärryksessä repinyt ne tsiljoonaksi palaseksi Soilen kissojen suosiollisella avustuksella. Tänään yllätin sen dyykkaamasta väärän puolen roskista. Sain lavastettua murtautumistilanteen - ruoalla houkuttelemalla, tietenkin.



Viima voi siis erittäin paksusti, ja vaikken suurta pentuetta odotakaan, niin kyllä niitä pentuja muutama on, huonosta painonnoususta huolimatta. Laskettu aika H-pentueelle on 5.6. tienoilla ja täytyy vain toivoa, että Viima hoitaa tämän synnytyksen yhtä hienosti kuin edellisenkin. Ja toivotaan, etteivät ihan kaikki pennut olisi siamilaisia, vaan että mukaan mahtuisi myös jokunen hopea(tabby)itämainen! Alla Viima vielä 44 vuorokautta astutuksen jälkeen.



lauantai 14. toukokuuta 2011

Uutisöverit

Jälleen on aikaa vierähtänyt ja vaikka mitä raportoimisen arvoista tapahtunut. Jotta tekstiä ei tarvitse tuntikaupalla scrollata, pidetään asiat tiiviinä.

Ensinnäkin, Gaia ja Galene muuttivat pari kuukautta sitten yhteiseen kotiin, Gaia sijoituskissaksi. Jenny kävi TUROKissa 16.-17.4.2011 tyttöjen kanssa näyttäytymässä, lauantaina mukana olivat molemmat ja sunnuntaina vain Galene eli Pipa. Gaia oli Eric Reijersillä, ja hän tykkäsi Gaiasta muuten, mutta valkoisen määrästä tuli paljon sanomista. Yllättäen, onhan Gaialla toki varpaissa ja vähän rinnassa valkoista... Tuomarikin harmitteli ettei itämaisilla ole mitted-kuviota sallittujen valkolaikkukuvioiden joukossa, mutta antoi sentään säälistä EX1:n, vaikka pohti OH:ta. Gaia otti elämänsä ensimmäisen näyttelyn ihailtavan tyynesti ja hurmasi tuomarin kiipeämällä syliin. Hyvä mieli jäi!

Galene oli lauantaina Michael Edströmin pöydällä, eikä sillä ollut vaikeuksia saada EX1-tulosta, vaikka Pipa ei käyttäytynytkään yhtä mallikkaasti kuin siskonsa. Epämääräistä äninää, örinää ja suhinaa kuului lähes koko ajan, ja se oli luultavimmin syynä siihen, ettei jatkoon ollut asiaa, vaikka se oli tuomarillaan ainoa pentu. Koska Gaiakin oli oman tuomarinsa ainoa pentu ja jäi luonnollisesti myöskin nominoimatta, ei lauantaina ollut lainkaan kategorian parasta pentua. Sunnuntaina Pipan tuomarina oli Dorte Kaae, ja vaikken minä ollut enää sunnuntaina paikalla, niin kuuleman mukaan Dorte piti Pipasta ja käyttäytyminenkin oli jo parempaa kuin edellisenä päivänä. Näin ollen Pipa taas ainoana pentuna tuomarillaan nominoitiin, ja koska toiselta tuomarilta ei tullut toista pentua paneeliin, niin Pipa oli tällä kertaa kategorian paras pentu. Pipan näyttelyura tulee ilmeisesti jatkumaan, joten sitä näkee näyttelyissä toisinaan.

Gaia ja Eric Reijers:




Pipa ja Michael Edström:

Näyttelykuvat: Pekka Savolainen

Glaukia eli Törö etsi puolivuotiaaksi asti omaa kotiaan, mutta vihdoin sekin hurmasi sen oikean kodin itselleen ja muutti viikko sitten. Ensimmäiset päivät olivat menneet varovasti Törön pikkuhiljaa rohkaistuessa, ja saa nähdä miten käy kun tänä viikonloppuna kotiin saapuvat maatiaisveljekset leikkikavereiksi. Törön elämää kavereineen voi seurata Snabelbacka-blogista.

Ainoa vielä kotona oleva G on siis Paju-poika, joka odottelee vielä jokusen hetken muuttoa uuteen kotiinsa. Pajua voi kysellä siitokseen parille kivalle naaraalle, mikäli astutus olisi muutaman kuukauden sisään ajankohtainen. Pajulla ei ole vielä minkäänlaisia miehistymisen merkkejä (ja hyvä niin!), mutta eiköhän se minun tuurillani ennen muuttoaan nekin hommat hoksaa. Merkkailua ja jodlausta niin jopa onkin taas kotoisaa.



Viima tiineysajan hölmöilyineen ansaitsee jo ihan oman postauksensa, mutta mainittakoon sen verran, että se on astutettu 44 vuorokautta sitten ja on ilmeisen tiine. Kesäkuun aluksi odotellaan siis Viiman ja Toivon pentuja!

Tänä keväänä olen ollut täystyöllistetty projektin kanssa, jossa saan mahdollisuuden yhdistää kaksi rakkainta harrastustani. Siitäkin lisää lähiaikoina. :)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ensimmäinen pentu uunista ulos

G-pennuista ensimmäinen muuttaja oli Siiri eli Ancient Galatea, joka muutti uuteen kotiinsa koiralauman keskelle viikko sitten. Se on sopeutunut uskomattoman hienosti, muutaman päivän jälkeen se ei arastellut koiria enää yhtään.


Siiri on pysynyt ihan samanlaisena riiviönä kuin se oli täälläkin.






Kuvat on ottanut Anne Talasmäki. On aina niin ihanaa ja sydäntälämmittävää kuulla, että pentu on päässyt aivan nappikotiin.

perjantai 25. helmikuuta 2011

PRA - Polttava puheenaihe

Olen viimeiset kuukaudet seurannut mielenkiinnolla keskustelua PRA:sta (etenevä verkkokalvon rappeuma). Tieto siitä, että itämaisillakin roduilla esiintyy PRA:ta tuli ainakin suurimmalle osalle kasvattajia aika puun takaa, allekirjoittaneellekin. PRA on siis väistyvästi periytyvä silmäsairaus, joka johtaa ennen pitkää kissan sokeutumiseen. Minulla oli taannoin epäilyksiä siitä, että Viima saattaisi olla kantaja, sillä sen suvussa todettiin yksi PRA-tapaus. Viima on nyt 3-vuotias ja kiipeilee ja loikkii tasoille, availee keittiön yläkaapitkin ruoanhimoissaan ja on muutenkin varsin eläväinen. Elokuussa tapahtunut muuttokin sujui Viimalta aivan normaalisti, joten sairaaksi en sitä epäillyt, vaan lähinnä kantajuuden takia halusin ottaa siitä DNA-testin PRA:n varalta. Tulos olikin aika shokki - Viima on sairas. Kävin sen kanssa silmäpeilauksessakin tuloksen saamisen jälkeen ja sieltä löytyi PRA-muutoksia, joskin näkö on edelleen suhteellisen hyvä. Vieläkään ei ole mitään merkkejä siitä, että esim. hämäränäkö olisi huonontunut, vaan edelleen se pimeässäkin kyttää Soile-kämppiksen kissoja lasisen välioven takaa.

Olen miettinyt ja pohtinut Viiman jatkokäyttöä puutumiseen asti. Sillähän on Hansin kanssa yksi pentue, joka oli täynnä poikia, enkä saanut kaipaamaani naarasta jatkoon. Jos Viima jäisi eläkkeelle, menettäisin klassis- ja hopealinjani, ja jos sillä tehtäisiin vielä pentue, sairaus siirtyisi eteenpäin. Loppumattoman vatvomisen jälkeen olen (ainakin toistaiseksi) tullut siihen tulokseen, että haluaisin Viimalta vielä yhden pentueen. Kollin olisi EHDOTTOMASTI oltava PRA-negatiivinen, jolloin pennuista tulisi PRA-kantajia, mutta ne eivät koskaan sairastuisi. Tämänhetkisen tiedon mukaan Suomessa testatuista itämaiskissoista 37% on kantajia, joten onhan niitä kantajia jokunen muutenkin. Ei tietenkään ideaali tilanne, kaukana siitä, mutta tällaiseen päätelmään olen tullut, enkä halua sitä salailla.

Vaatimukseni kollin suhteen eivät suinkaan päättyneet PRA-negatiiviuteen, vaan niitä on aina pitkä lista. Sopiva kolli löytyikin yllättävän läheltä ja jouduin joustamaan vain yhdestä asiasta - itämaisuudesta. Hans sai kolleiluaikoinaan vain yhden pojan oman kasvatukseni ulkopuolella (yhteensä 2 pentuetta, Feanorian- ja Orifame-pentueet), Feanorian Dose of Hopen eli Toivon, punatabbynaamion siamilaisen. Suunnittelin aikoinaan Viiman ensimmäiseksi sulhoksi Toivon isoisää Riksiä (Yrttitarhan Etruskisahrami), mutta Hansin varhainen kypsyminen aikaistivat suunnitelmia Hansin osalta ja Riksi jäi käyttämättä. Toteutuessaan Viiman ja Toivon pentue olisi unelmien täyttymys. Saisin Hansin linjat takaisin omaan kasvatukseeni, haaveilemani Riksin sukutauluun, sekä mahdollisesti punaisia pentuja, joista salaa haaveilen. Kaiken lisäksi Toivo on klassisen kantaja kuten Viimakin, joten sieltä saattaisi tulla jopa klassisia tabbyja. Ja vaikka olemme Feanorian-Tintin kanssa tehneet jo paljon yhteistyötä puolin ja toisin, pentueen sisäsiitos- ja sukukatokertoimet olisivat verrattain alhaiset.

Suunnitelmat ovat toki aina vain suunnitelmia ja joskus luonto päättää toisin. En voi kutsua itseäni taikauskoiseksi ihmiseksi, mutta jo suunnitelmien julkaisu tuntuu siltä kuin tökkisi pesismailalla kohtalon mehiläispesää. Tulevaisuus näyttää miten käy vai käykö mitenkään, mutta Toivo elää. :)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kolmen kuukauden rajapyykki ohitettu

Niin se aika vain kuluu, ja nyt on kulunut (jo vähän yli) kolme kuukautta G-pentujen syntymästä. Vaikeasta alusta huolimatta kaikki pennut säilyivät hengissä, josta olen todella onnellinen. Tähän mennessä olen menettänyt vain yhden elävinä syntyneistä pennuista ennen luovutusikää, saavutus kai sekin. Ensi viikolla pitäisi mennä hakemaan pennuille tehosterokotteet ja eläinlääkärintodistukset, ja sitten ne olisivatkin muuttovalmiita.

Tässä vaiheessa varattuina ovat tosin vasta Siiri ja Paju, joista Paju tulee todennäköisesti jäämään kotiin vähän pidemmäksi aikaa. Kolme pentua etsii vielä omaa kotiaan, Pipa ja Törö lähinnä lemmikkikotia ja Gaia yhteistyökykyistä ja luotettavaa sijoituskotia.

Minni lähti kotiinsa reilu viikko sitten ja se on nyttemmin steriloitukin. Kiitos vielä Annelle ja perheelle hedelmällisestä yhteistyöstä! Emon lähdön jälkeen pennut ovat vaatineet moninkertaisesti huomiota, ja jotkin luonteenpiirteet ovat tulleet paremmin esiin. Esimerkiksi Törö oli aiemmin vähän muiden varjoon jäävä, ns. ihan kiva pentu, mutta nyt siitä on kuoriutunut aivan hurmaava neitokainen. Se narisee kun on asiaa, lykkää pyllynsä syliin ja alkaa pienestäkin kosketuksesta kehrätä kovaäänisesti. Sillä on myös tapana nuolla sormiani minuuttikaupalla.

Viikon ajan olen yrittänyt yhdistää pennut aikuisten kissojeni kanssa - aiemmin se ei ollut vieraan Minnin takia mahdollista. Laihat ovat tulokset. Viima, joka yritti aikoinaan imettää Ilanan viimeisiä pentuja, rähisee pennuille ja hyökkii päälle. Pennut luonnollisesti pelästyvät, eikä tutustumisesta tule mitään. Olen päätynyt siihen, että Viima saa kiroilla ihan ylhäisessä yksinäisyydessään eristyksissä kun pennut tutustuvat muuhun laumaan, ja se näyttäisi toimivan. Hieman kuuluu murinoita ja sähinöitä, mutta pääsääntöisesti pennut tutkailevat mielenkiinnolla ja aikuiset vain katsovat, etteivät ne tule liian lähelle. Pieniä ongelmia tuottaa Viiman taipumus avata ovet, joten kauaa se ei eristyksissä viihdy.

Ohessa vielä sunnuntain auringonpaisteessa otettuja kuvia.

Siiri ja Paju nautiskelevat auringosta.


Törökin osaa olla söpö!


Gaia katselee ikkunasta ulos.


Pipa metsästää sorminukkepupua.

torstai 6. tammikuuta 2011

Geet 9 viikkoa

G-pennut ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että maailmanvalloitus on tullut hyvinkin ajankohtaiseksi. Pennut ovat olleet täysin eristyksissä emonsa kanssa työhuoneessa, sillä emo ei ole omille kissoilleni (enää) tuttu, ja näin ollen väkisin tutustuttaminen aiheuttaisi vain ylimääräistä stressiä puolin jos toisin. Ongelmaksi tässä järjestelyssä on muodostunut se, että ulkomaailma on alkanut kiinnostaa pentuja äärettömän paljon, eivätkä ne enää halua homehtua yhdessä ainoassa huoneessa. Ne livahtelevat joukolla ovenraosta toiselle puolelle ja kipittävät tomerasti häntä pystyssä tutkimaan uusia paikkoja, vaikka vastassa on viisi isoa kissaa. Myrsky ja Hans ovat käyneet karanneita pentuja nuuskimassa ja todenneet että "Jaa, tämmöisiä taas". Muut pysyvät kauempana ja vähän sähisevät pikkukissoille. Tarkoituksena on tutustuttaa pennut ja aikuiset toisiinsa kunhan Minni-emo palaa kotiinsa.

Pennut täyttivät tänään jo 9 viikkoa, ja sen kunniaksi voisikin esitellä kutakin sydämenvaltaajaa vähän lähemmin.

Ancient Galene

Pipa sai kutsumanimensä siitä, että se matkasi ensimmäisenä yönään pipossani eläinlääkärille odottamaan sisarustensa syntymää. Pipa ei ole ihan penaalin terävin kynä, se on lähes poikkeuksetta viimeisenä ruokakupilla kun ei raukka heti hoksaa, että murkinaa olisi tarjolla. Ulkonäöltään Pipa on ollut alusta asti tasapainoisin ja ns. ison kissan näköinen elegantti neito. Pipassa on eniten valkoista, joten se saattaa jopa juuri ja juuri täyttää bicolorin vaatimukset.


Ancient Galatea

Siirin nimesi kämppikseni Soile, se on kuulemma ihan Siirin näköinen. Sen värin kanssa on ollut pohdintaa poikineen, alussa se ei näyttänyt oikein minkään väriseltä, mutta kanelina sitä pidin. Nyt kasvettuaan se on tummunut hurjasti ja näin ollen siitä tuli Gaia-siskonsa ohella suklaa. Aiemmat suklaat Ancientit ovat olleet sävyltään aivan erilaisia, tummempia ja lämpimämpiä, mutta eiköhän näistäkin ihan oikeita suklaita kasva. Siiri on kova vastus painikavereille, sillä on puruvoimaa kuin pienellä terrierillä, eikä se tahdonvoimallaankaan jää kovin huonoksi kakkoseksi.


Ancient Gaia

Gaia on tylsästi vain Gaia, eli Äiti Maa. Sanomattakin siis selvää, että toivon nimen olevan enne ja Gaian olevan yhtä hedelmällinen kuin kaimansa kreikkalaisessa mytologiassa. Se viehätti minua alleviivatulla tyttömäisyydellään hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien, Gaia on hyvin feminiininen keijukainen. Siirin tavoin Gaiankin väri oli ensimmäisinä viikkoina kaikkea muuta kuin selkeä. Aluksi en edes huomannut että Gaiakin on olevinaan bicolor, sillä on vähiten valkoista koko pentueessa - takajalat ja 7 etuvarvasta sekä pieni läntti rinnassa. Gaian tapa leikkiä on omintakeinen, se pitää suutaan auki ja toivoo, että jotain sinne osuisi jotta saisi puraista. Pöljän näköistä, mutta niin hellyttävää. Gaia etsii sijoituskotia, mieluiten Salon lähimaastosta, mutta myös kauempaa.


Ancient Gelos

Pajun elämän alku oli vähän vaikea. Se oli syntymäpainoltaan pienin (76 g), eikä emon sopeutumisvaikeudet äitiyteen auttaneet asiaa. Minnin maito ei riittänyt viidelle pennulle ja koska Paju oli pienin, se jäi monesti alakynteen ja sille piti antaa välillä maidonvastiketta. Mutta niin se vain synnynnäisellä sinnillä ja pirteänä kasvoi kasvamistaan, ja kutsumanimensä se sai taipuisan ja vaikeasti katkeavan kasvin mukaan. Paju on söpö kuin sika pienenä, vaikka valkoista sillä ei ole ihan oikeaksi bicoloriksi asti, eivätkä täplät ole täpliä vaan epämääräistä suttua. Luonteeltaan se on aivan valloittava - sosiaalinen syliinkiipeilijä ja vähän höpsö, räpsyttelevät silmät saavat sen kovin hämilleen.


Ancient Glaukia

Törö sai nimensä siitä, että se nyt vaan on vähän törö, motipääksikin kutsuttu. Törö on kiltti killittelijä, ja sillä on millä killitellä! Se ottaa sisarustensa iskuja vastaan kärsivällisesti, mutta kun hermo menee niin sen kyllä kuulee. Väriltään Törö poikkeaa aiemmista ruskeatäplikkäistäni, sillä Törö kuten muutkin pentueen pennut on aika viileänsävyinen, eikä sillä ainakaan vielä ole niin paljoa rufismia kuin aiemmilla ruskeatäplikkäillä kasvateillani.