Huimaa menestystä TUROKissa

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kävin muutaman kissan ja eStella NY:n myyntipöydän kanssa TUROKin kissanäyttelyissä 26.-27.11. Lauantaina arvostelussa olivat Viima, Paju, Gaia ja Muska sekä Viiman pennut Lussu (Hades) ja Hera. Parin tunnin yöunien jälkeen hektinen päivä tuntui vähintäänkin stressaavalta, mutta hengissä selvittiin siitäkin. En päässyt viemään kaikkia kissojani tuomarille, sillä kaikki neljä olivat samoihin aikoihin kahdella eri tuomarilla, mutta pääsin viemään Viiman (arvostelun mukaan proportional, strong and little bit "roundish" female - suomeksi plösö siis) avoimeen luokkaan ja Muskan pentuluokkaan. Viima halusi tiputtaa kaikki karvansa tuomarin pöydälle, siinä sai itse kukin tuomaria myöten syljeskellä leijailevia karvoja suustaan. Tyttärensä Muska taas osoitti HYVIN äänekkäästi ja äärettömän rumalla äänellään, että nyt ei ole kivaa. Se oli jo ihan pienestä pitäen kamalaääninen protestoija ja ikä on tuonut todella miellyttävän lisäsoundin sen mielenilmaisuihin. Not. Viima sai sertin, Muska EX1:n.

Samaan aikaan kilpparineitojen kanssa toisella tuomarilla olivat Paju ja Gaia, molemmat avoimessa luokassa. Paju sai kovasti kehuja pitkästä ja elegantista kropastaan, mutta ongelmana sillä on liian vähäinen valkoinen bicoloriksi. EX1 napsahti muttei sertiä, mutta naimalupaahan sinne lähdettiinkin hakemaan. Sekä vähän harjoittelemaan näyttelytouhuja, jos siitä vaikka vielä isona tulee näyttelykissa. Gaia taas oli melkoinen murheenkryyni heti aamusta kun vein sen siitostarkistukseen. Sillä ei ole tarpeeksi valkoista edes mittediksi (mitä itämaisilla ei ole edes olemassa, vaan Gaiakin on bicoloriksi rekisteröity), joten osasin epäillä, ettei EX:ä välttämättä heru. Tuomarit ihmettelivät tyttöä ja tuumivat, että vaihtavatko sen peräti pelkäksi suklaatäplikkääksi valkoisilla merkeillä, mikä on hylkäävä virhe. Ilmeisesti tuomareille oli epäselvää se että Gaia meni siitos- eikä värintarkistukseen, sillä vähäistä väriä mietittiin ja kirjattiin, mutta siitoslupa tuli ihan ilman muuta, ei ongelmaa. Se sai sentään pysyä suklaatäplikäs bicolorina. Varsinaisessa arvostelussa tuomari harmitteli vähän lisää ja antoi tulokseksi OH (Oikein Hyvä eli suomeksi Harvinaisen Huono).

Viiman pennut Lussu ja Hera kävivät myöskin tuomarilla pentuluokassa, Lussusta pidettiin kovin ja ainakin turkki oli kovin lupaava. Se sai EX1:n, eikä yhtään EX-kilpakumppania osunut kohdalle, vaikka mustia itämaisia oli näyttelyssä peräti 11. Heran väriä oltiin arvottu hieman aiemmin toisessa näyttelyssä päätyen kuitenkin alkuperäiseen kilpikonnasavuun, Turussa se oli tuomareille ihan selvä savuton kilpikonna, ei mitään epäselvyyttä. Tietenkin värin vaihto tapahtui arvostelussa, joten Hera jäi harmittavasti tuloksetta.

Historian ensimmäisen kasvattajaluokan tulokset olivat siis päätähuimaavat - Ancient sai upeat 69,2000 pistettä. Viiman siitosluokan pisteetkin olivat 60,0000, aika loistavaa! (Vihkiytymättömille tiedoksi, että pisteet ovat ehkä maailmankaikkeuden huonoimmat. Ever.)

Myyntipöydän kanssa oli aika härdelliä ajoittain, ja kiitänkin suuresti Soilea, Emiliaa ja Jennyä jotka olivat valmiit auttamaan, kun piti päästä tauolle. Se oli kaikenkaikkiaan todella mukava päivä, vaikka kiirettä piti eikä ehtinyt kauheasti keskittyä juttelemaan.

Sunnuntaista ei sen enempää raportoitavaa, se meni hiljaisemmissa merkeissä kuin lauantai, kun omia kissoja ei ollut yhtään paikalla ja porukkaakin oli vähemmän. Takki oli viikonlopun jälkeen kohtalaisen tyhjä, mutta pikkuhiljaa tässä alkaa herätä eloon.

Kuvia en muistanut juuri ottaa, ja nekin jotka muistin, epäonnistuivat järjestään. Ohessa kuitenkin muiden ottamia laatukuvia Muskasta ja Lussusta.

Muskan kuvaajana toimi Kaisa Reponen:







Lussun kuvat on ottanut Pekka Savolainen:

Maailman laiskoin blogisti raportoi

H-pennut ovat jo aikaa sitten muuttaneet omiin koteihinsa ja kaikki ovat sopeutuneet hyvin uusiin kuvioihin ja kavereihin. Hera joutui muuttamaan toisenkin kerran, kun sen ensimmäiselle kodille tuli valitettavasti pahoja allergiaoireita, mutta uusi koti löytyi nopeasti ja se kotiutui nopeasti uudestaan. Näitä pentuja kyseltiin paljon, mutta harmikseni ei joka kotiin riittänyt omaa pentua. Haluankin kiittää kaikkia kyselijöitä kiinnostuksesta ja siitä, että hyvin vähän tuli epämääräisiä ja huvikseen laiteltuja kyselyjä. Niitäkin on nähty, joten kunnollisia ja tosissaan olevia kyselijöitä osaa arvostaa.

Seuraava suurempi etappi on TUROKin kissanäyttelyt 26.-27. marraskuuta. Olen ilmoittanut lauantaille omistani Viiman, Pajun, Gaian ja Muskan, näiden päälle tulee vielä H-pentuja sen verran, että saan Viimalle siitosluokan. Minulla on ensimmäistä kertaa myös kasvattajaluokka, mistä olen hyvin innoissani. En kasvata näyttelykissoja saati vaadi niiden omistajia käymään näyttelyissä, joten on ainutlaatuista, että kerrankin saadaan niin paljon Ancientteja saman katon alle, että kasvattajaluokkaan on mahdollista osallistua. Ja koska tässä kaikessa ei ole tarpeeksi tekemistä, olen paikalla sekä lauantaina että sunnuntaina eStella NY:n myyntipöydän kanssa. Kaikkeen sitä ryhtyy! Viikonlopun jälkeen voi olla takki tyhjä, mutta onneksi paikalla on tuttuja, joita voi nakittaa tehtävään jos toiseenkin. ;)

Nyt nautin rauhallisesta pennuttomasta hiljaiselosta, mutta tokihan seuraavat pentueet ovat jo suunnitteilla. Viima astutetaan ehkä vielä kerran, ja Gaiallekin on jo suunnitelmia. Yritän limittää astutuksia niin, ettei ainakaan ihan samanikäisiä pentueita syntyisi, mutta ennen TUROKia ei mitään tapahdu. Mahdollisesti siis alkuvuodelle taas uusia pentuja, mikäli luonto suo.

Rauhallinen hiljaiselo pitää sisällään siivoamista - se on näitä kollinomistajan etuoikeuksia. Hans ei ole koskaan oikeasti lopettanutkaan, ja nyt Pajukin on aloittanut. Erinäisiä esineitä on jälleen viskelty roskiin, mutta onneksi näin parin kollin kokemuksella osaa jo nähdä ne vaaranpaikat ja olla pitämättä mitään arvokasta ja/tai herkkää esillä. Oman puoleni ainoa tapetoitu huone on jo rajattu kissojen alueen ulkopuolelle, muita huoneita ei auta kuin pestä. Onneksi Paju on paljon maltillisempi merkkailija kuin edeltäjänsä.

Kiitos ja näkemiin, ehkä puolen vuoden päästä jaksan taas inspiroitua bloggaamaan. Tai sitten en.

Uutisöverit

Jälleen on aikaa vierähtänyt ja vaikka mitä raportoimisen arvoista tapahtunut. Jotta tekstiä ei tarvitse tuntikaupalla scrollata, pidetään asiat tiiviinä.

Ensinnäkin, Gaia ja Galene muuttivat pari kuukautta sitten yhteiseen kotiin, Gaia sijoituskissaksi. Jenny kävi TUROKissa 16.-17.4.2011 tyttöjen kanssa näyttäytymässä, lauantaina mukana olivat molemmat ja sunnuntaina vain Galene eli Pipa. Gaia oli Eric Reijersillä, ja hän tykkäsi Gaiasta muuten, mutta valkoisen määrästä tuli paljon sanomista. Yllättäen, onhan Gaialla toki varpaissa ja vähän rinnassa valkoista... Tuomarikin harmitteli ettei itämaisilla ole mitted-kuviota sallittujen valkolaikkukuvioiden joukossa, mutta antoi sentään säälistä EX1:n, vaikka pohti OH:ta. Gaia otti elämänsä ensimmäisen näyttelyn ihailtavan tyynesti ja hurmasi tuomarin kiipeämällä syliin. Hyvä mieli jäi!

Galene oli lauantaina Michael Edströmin pöydällä, eikä sillä ollut vaikeuksia saada EX1-tulosta, vaikka Pipa ei käyttäytynytkään yhtä mallikkaasti kuin siskonsa. Epämääräistä äninää, örinää ja suhinaa kuului lähes koko ajan, ja se oli luultavimmin syynä siihen, ettei jatkoon ollut asiaa, vaikka se oli tuomarillaan ainoa pentu. Koska Gaiakin oli oman tuomarinsa ainoa pentu ja jäi luonnollisesti myöskin nominoimatta, ei lauantaina ollut lainkaan kategorian parasta pentua. Sunnuntaina Pipan tuomarina oli Dorte Kaae, ja vaikken minä ollut enää sunnuntaina paikalla, niin kuuleman mukaan Dorte piti Pipasta ja käyttäytyminenkin oli jo parempaa kuin edellisenä päivänä. Näin ollen Pipa taas ainoana pentuna tuomarillaan nominoitiin, ja koska toiselta tuomarilta ei tullut toista pentua paneeliin, niin Pipa oli tällä kertaa kategorian paras pentu. Pipan näyttelyura tulee ilmeisesti jatkumaan, joten sitä näkee näyttelyissä toisinaan.

Gaia ja Eric Reijers:




Pipa ja Michael Edström:

Näyttelykuvat: Pekka Savolainen

Glaukia eli Törö etsi puolivuotiaaksi asti omaa kotiaan, mutta vihdoin sekin hurmasi sen oikean kodin itselleen ja muutti viikko sitten. Ensimmäiset päivät olivat menneet varovasti Törön pikkuhiljaa rohkaistuessa, ja saa nähdä miten käy kun tänä viikonloppuna kotiin saapuvat maatiaisveljekset leikkikavereiksi. Törön elämää kavereineen voi seurata Snabelbacka-blogista.

Ainoa vielä kotona oleva G on siis Paju-poika, joka odottelee vielä jokusen hetken muuttoa uuteen kotiinsa. Pajua voi kysellä siitokseen parille kivalle naaraalle, mikäli astutus olisi muutaman kuukauden sisään ajankohtainen. Pajulla ei ole vielä minkäänlaisia miehistymisen merkkejä (ja hyvä niin!), mutta eiköhän se minun tuurillani ennen muuttoaan nekin hommat hoksaa. Merkkailua ja jodlausta niin jopa onkin taas kotoisaa.



Viima tiineysajan hölmöilyineen ansaitsee jo ihan oman postauksensa, mutta mainittakoon sen verran, että se on astutettu 44 vuorokautta sitten ja on ilmeisen tiine. Kesäkuun aluksi odotellaan siis Viiman ja Toivon pentuja!

Tänä keväänä olen ollut täystyöllistetty projektin kanssa, jossa saan mahdollisuuden yhdistää kaksi rakkainta harrastustani. Siitäkin lisää lähiaikoina. :)

Esittelynäyttely ja pientä pentukuumetta

Kävin Hansin ja Viiman kanssa Suomen Venäjänsiniset ry:n järkkäämässä esittelynäyttelyssä 17.10. täällä Salossa vähän promotoimassa itämaisia lyhytkarvoja. Kiltisti käyttäytyivät, vaikka esittelytilanteessa lavalla vähän venkoilivatkin. Koska tuttua itämaisporukkaa ei ollut paikalla kuten normaalinäyttelyssä, tuli seurusteltua vieraidenkin kanssa, mikä on aina mukavaa. Kaikki paikalla olleet kissat edustivat itseään hienosti, ja varmasti yleisölle jäi positiivinen kuva kissoista ja koko näyttelystä. Esittelynäyttelyissä kävisi mieluusti useamminkin, ehkä se nyt järkevien kulkuyhteyksien varrella on hieman helpompaa kuin Jurvassa.

Minni saapuu luokseni totuttelemaan uuteen ympäristöön viikonloppuna, ja laskettu aika G-pentueelle on parin viikon päästä. Minnin astutuksesta on nyt 7 viikkoa, ja painoa sille on tullut n. 1150 grammaa lisää, mikä voisi ennustella ihan hyvän kokoista pentuetta. Jättisuurta tai pienen pientä pentuetta ei koskaan toivoisi, mahdollisten riskien takia. Pienen pentueen pennut voivat kasvaa kohdussa älyttömän suuriksi, jolloin synnyttäminen on työläämpää, ja jos pentuja on monta niin ne voivat jäädä kovin pieniksi ja heiveröisiksi. Kultaista keskitietä siis toivon, Minninkin kohdalla. :) Pian pääsen näkemään Minnin ja mahansa ihan livenä ja spekuloimaan lisää.

Uusia tuulia

Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt jälleen tovi aikaa. Tällä välin on ehditty muuttaa Jurvasta Saloon, ja muuton myötä lauma kasvoi kolmella itämaistyttösellä. Rupesin ensimmäistä kertaa elämässäni kämppikseksi (tai kimppikseksi, miten sen haluaakaan ilmaista), ja Soilen mukana Saloon muuttivat myös Itämaiset ihmeet, Kaneli, Lola ja Kiipu (minulle Kinkku, Lollo ja Killeri).

Ancient G-pentuekin on nyt oletettavasti aluillaan Minnille (Ancient Erato, OSH p 24) ja Puffille (Black-Belle's Dragon Rider, OSH n 03). Tämä onkin jo neljäs yhdistelmä jolla sitä on koetettu, Meten tiinehtymättömyyden takia. Nyt on ilmeisesti kuitenkin tärpännyt, Minnille on tullut puoli kiloa lisää painoa ja laskettu aika on marraskuun alussa. Pentue on varsin mielenkiintoinen värijakauman kannalta. Mikäli käy mäihä, sinne voi syntyä lähes mitä värejä tahansa, ja jos taas tylsästi käy niin sieltä on luvassa pelkkiä ruskeatäplikkäitä valkoisella ja ilman. Kummankaan geeneistä ei voi ennustaa mitään jälkikasvun pohjalta, sillä molemmat vanhemmat ovat ensikertalaisia, eikä sukutauluistakaan voi oikein mitään päätellä. Elämme siis jännityksessä seuraavat viikot. Ohessa kuvia parin astutusreissulta, kuvaajana Vesa Kakkori.


"Tuu jo, beibi."


Varovainen suukko.


Tyytyväinen Minni.

Hansia odottaa jälleen siitosluokkaan osallistuminen POH-KISin näyttelyssä 2.10.2010. Paikalla pitäisi ennakkotietojen mukaan olla jopa 6 jälkeläistä, mikä on kolmen pentueen (yhteensä 11 pentua) isältä aika huima määrä! Etenkin kun jälkeläisistä kaksi ovat hyväksymättömiä hopeasiamilaisia. Edustusta pitäisi olla jokaisesta pentueesta, mahtavaa!

Suklaatäplikäs kasvattini Aatos etsii edelleen uutta kotia, näillä näkymin sittenkin ainoana hemmoteltuna kissana. Lisätietoja ja omistajan yhteystiedot löytyvät kotisivuiltani Aatoksen omalta sivulta.

Kodinetsintää ja ikäviä sekä mukavia uutisia

Aloitetaanpa siitä tärkeimmästä, eli uuden kodin etsinnästä. 2-vuotias kasvattini Aatos, Ancient Diomedes, etsii pikaisesti uutta kotia 1-2 säyseän kissan kaverina. Se on suklaatäplikäs kastroitu uros, eikä tule enää toimeen pomottavan siskonsa kanssa. Tilanne on äitynyt niin pahaksi, että Aatos tarvitsee uuden lauman, jossa ei pirttihirmukissoja ole. Yksinäiseksi kissaksikaan siitä tuskin on, sillä se on itämaiseen tapaan seurallinen, puhelias ja aktiivinen ja tarvitsee kaverin. Aatoksen (vanha) kuva ja omistajan yhteystiedot löytyvät kotisivuiltani Aatoksen omalta sivulta.

Ikävät uutiset tarkoittavat sitä, että yksi tulevaisuudentoivoistani, Mette eli Ancient Demeter, poistuu kasvatusohjelmastani. Toiveet olivat Meten suhteen korkealla - onhan se hieno täplikäs, hopea ja klassisen kantaja todella mahtavan värisillä silmillä - mutta luonto päätti toisin. Mette astutettiin kolmesti kolmella eri kollilla ja se jäi jokaisella kerralla tyhjäksi. Joten eiköhän se hyvin pitkälti tarkoita sitä, että yrittää voi maailman tappiin asti, mutta tuloksia on turha odotella. Ja vaikka se kymmenennellä kerralla jollain ihmeen kaupalla tiineeksi tulisikin, niin eihän se missään mielessä ole linja josta kukaan jatkoa haluaisi. Hedelmättömillä tai puolihedelmättömillä linjoilla ei tee kasvatuksessa mitään, oli kuinka ihania kissoja tahansa. Tämä oli todella suuri pettymys, yhdistyihän Metessä sekä Ilanan että Tarmon linjat, mutta onhan minulla molemmilta vielä yhdet tytöt jatkossa. Toivottavasti. Mette on ollut sijoituksessa Tampereella, ja piakkoin se steriloidaan ja omistajuus siirtyy Karoliinalle. Olen todella kiitollinen Karoliinalle joustavasta ja mutkattomasta yhteistyöstä. Todella surku että se Meten kohdalla päättyi näin.

Mukavat uutiset koskevatkin pitkästä aikaa näyttelymaailmaa. Kävin Soilen kanssa kääntymässä POROKin Oulun näyttelyssä 3.-4.7. ja mukana minulla oli Hans siitosluokassa. Viikonloppu oli raskas ja väsyttävä talkoineen ja helleaaltoineen, mutta hengissä selvittiin! Tumpeloin sihteeristössäkin, mutta ehkä minusta oli jopa enemmän hyötyä kuin haittaa. Kai. Hans oli ainoana nelosten siitosuroksissa, joten kun kaikki sen kolme Feanorian-pentua saivat arvostelun, kävin molempina päivinä pokkaamassa sen pystit. Ekstramukavana yllärinä oli Hansin ja Selman sinikilpikonnatäplikkään tyttären Tyynen, Feanorian Daydream Charmin huikea menestys. Se oli molempina päivinä kategorian paras pentu, vaikka sekä lauantaina että sunnuntaina sillä oli paneelissa vastassa todella kauniit siamilaispennut. Pisteitä Hansille tuli siis ihan kivasti. :) Oli tosi mukavaa nähdä tuttuja pitkästä aikaa, toivottavasti taas pian uudestaan!

Uusi kissaenkeli

Torstaina 27.5. sain ikävän puhelun. Ruotsintuontini Sina oli menehtynyt lyhyen sairastelun jälkeen. Pyysin omistajia toimittamaan Sinan Eviraan ruumiinavausta varten, ja raportin mukaan sydän siltä petti, vaikka hoitanut eläinlääkäri väläytteli FIPiäkin. Sina oli ensimmäinen tuontini, hopea- ja klassiskasvatukseni alkulähde ja sijoituskotinsa rakastettu jäsen. Jäämme syvästi kaipaamaan rauhallista ja kilttiä Sina-muoria.



R.I.P Tant Raffas Retsina, OSH cs 22
22.5.2005 - 27.5.2010

Heinäkuun alussa, tarkemmin 3.-4.7. tie vie Hansin kanssa Ouluun POROKin näyttelyyn. Tällä kertaa Hönö osallistuu vain siitosluokkaan, sekä lauantaina että sunnuntaina. Samalla tulee nähtyä Hansin toiset pennut, eli Feanorian Deet. Kuvien ja luonnekuvausten perusteella ovat aivan ihanaa porukkaa, joten innolla odotan tapaamista. Samalla näkee paljon tuttuja ja jokusen ystävänkin, mukavaa reissu tulee siis varmasti.

Yhteenvetoa vuodenvaihteesta

Ihan pikkiriikkisen myöhässä voisi kertoa hieman Hansin ensimmäisestä näyttelystä Laihialla, sekä tietysti muita kuulumisia, vähän vähemmän myöhässä. Kävin siis Voittaja 2009 -näyttelyssä Laihialla 12.12.2009 turistina, ihailin kauniita kissoja ja istua tönötin kun muut raatoivat assarina (terkkuja Soilelle) tai olivat muuten vaan kiireisiä. Ihan mielenkiintoinen kokemus sekin, joskin toivon, että tulevaisuudessa tuomarivalintoihin panostetaan hieman enemmän.

Sunnuntaina olikin sitten Hansin vuoro osallistua elämänsä ensimmäistä kertaa näyttelyyn. Päivä alkoi oikein mukavasti kun Hans päätti eläinlääkärintarkastuksen jälkeen olla menemättä takaisin vankilaan (=boksiin), ja pyörsi takaisin ulos juuri ennen kuin sain boksin luukun kiinni. Tulipahan sekin koettua ensimmäistä kertaa, että kissa karkaa näyttelyssä. Onneksi Hans oli vain utelias eikä mitenkään paniikissa, se lähti parin metrin päähän tutkimaan mitä hallilla oli tarjota, ja suuntasi suoraan ihmisiä kohti. Eikä tuumannut mitään, vaikka vieraat ihmiset ottivat sen kiinni ja ojensivat takaisin punastelevalle omistajalle.

Hans otti kaiken kaikkiaan hyvin rennosti, toisin kuin minä. Olin kehittänyt kaikenlaisia kauhukuvia ja pahimpia skenaarioita siitä miten Hans voisi käyttäytyä tai mitä ylipäätään voisi tapahtua. Hansin ja kasvatukseni tulevaisuus riippuisi hyvin paljon siitä, saisiko Hans sertinsä - jos ei, niin en odottaisi seuraavaan lähinäyttelyyn (kauempiin näyttelyihin en sitä jaksa viedä, sillä merkkailu hotellihuoneissa olisi todennäköisesti aivan jatkuvaa) vaan leikkaisin sen heti. Mikä tarkoittaisi sitä, että Hansin pentueet jäisivät yhteen. Olin siis mukavassa paniikissa koko aamun, ja pyysin Soilea viemään Hansin tuomarille. Oma paniikkini olisi voinut tarttua myös Hansiin, ja sittenpä olisikin kaikilla ollut kivaa. Soile vei Hansin, ja kaikilla OLI kivaa. Etenkin Hansilla. Se on jo aiemmin osoittanut taipumusta mennä aivan sekaisin ihanista tuoksuista: parfyymeista, hajustetuista rasvoista ja meikeistä, deodoranteista jne. Tuomari Satu Hämäläisellä oli ilmeisesti jotain aivan ihanaa parfyymia, sillä hetken pöydällä oltuaan Hans alkoi kieriä, puskea, tuhista ja halailla. Se yritti kirjaimellisesti uida tuomarin liiveihin. Arvostelu meni siis ihan hyvin, ja vaikka vähän hävetti niin olo oli myös helpottunut, koska jännitykseni oli aivan turhaa. Hans sai ihan mukavan arvostelun, ja kokonaisvaikutelman kohdalla Hansin luonnetta oli suurin kirjaimin kehuttu.

Alla kuva arvostelutilanteesta Markus Wikströmin ottamana, joskaan siitä ei saa ihan oikeaa kuvaa siitä, miten sekopäisesti Hans kieri ja puski.



Kävimme sunnuntaina Hansin kanssa myös valokuvaaja Elisa Putin luona otattamassa vähän edustuskuvia, kotona kun kuvaamisesta ei tule mitään, Hans ei vain osaa olla sivistyneesti paikoillaan ja poseerata. No niin no, ei se osannut valokuvaajallekaan poseerata...

"Tätä kangasta pitkin voi varmaan kiivetä kattoon asti. Kokeillaanpas."



"Jos tästä tekisi nopean loikan lattialle, aitoisi johtojen yli, spurttaisi ovelle ja murtautuisi ulos, niin saisi ehkä muutamaa tyttöä vikiteltyä."



"Tuolta valaisimen päältä voisi olla hyvät näkymät, pitääpä testata." Arvatkaapa kaksi kertaa testasiko. Mutta ei mennyt lamppu sentään rikki, en ainakaan tunnusta.



Ja sitten pennuista. Kävin Viiman ja pentujen kanssa vähän reissussa jouluna, ja klassinen siamilainen Piu jäikin sille tielleen. Matka meni mukavasti ja pojat saivat paljon uusia kontakteja ja ihailijoita. Myös klassinen itämainen Kake pääsi eilen uuteen kotiinsa, joten vain täplikkäät pojat ovat enää kotona.

Otin loppiaisena kuvia jäljellä olleista pojista, tässä kuvassa Viima, Kepa ja Tilli nauttivat talviauringosta ikkunalaudalla, vaikka ulkona oli -24 astetta pakkasta.



Tillin kuvaaminen ei meinaa millään onnistua, aina kuvat tärähtävät tai ilme on niin kummallinen, ettei kuvia kehtaa julkaista.



Kake on jo ihan iso kolli, olevinaan. Pohjalainen isäntä!





Kepa on yllättäen suhteellisen helppo kohde, se osaa pysyä hetken paikallaan kun kuvataan, vaikka muuten on aivan isäänsä tullutkin. Muuten se ei sitten pysähdykään, sillä tuntuu olevan vaihde vitosella heräämishetkestä nukahtamishetkeen asti. Minulla on todistajia jollette usko.





G-pentuekin alkaa kohta olla ajankohtainen, nyt odotellaan Meten kiimaa, ja se pääsee Hansin luokse kyläilemään heti kun vain juoksee. Hansilla on ilmeisesti selvänäkijän tai ajatustenlukijan lahjoja, sillä se on viime päivät ollut tavallistakin rasittavampi kolleiluineen. Se ei meinaa millään rauhoittua, vaan jolkottaa jolkottamistaan tuntikaupalla, mouruten ja merkkaillen. Onneksi hormonit eivät ainakaan vielä ole vaikuttaneet sen ruokahaluun, sille uppoaa edelleen melkein mikä tahansa, eikä lihaksikas timmi kolli ole ainakaan hetkeen kuihtumassa. Joka tapauksessa kauaa ei sen tarvitse enää hormonihuuruistaan kärsiä (puhumattakaan minun kärsimyksistäni!), olen luvannut itselleni leikata sen viimeistään huhtikuussa, vähän naaraista riippuen. Niin pian kuin mahdollista kuitenkin.