Niin siinä sitten kävi, että Viiman pennut syntyivät lauantaina 19.9. Ihanainen Soile oli luvannut aiemmin viikolla synnytysavuksi, mikä teki synnytyksen odottelun minulle hieman helpommaksi. Kaikki ei mennyt ihan odotusten mukaan, sillä Viimalla ei ollut mitään näkyviä avautumisen merkkejä, vaan se alkoi supistella ihan ykskaks yllättäen. Ensimmäinen pentu syntyi vajaan tunnin kuluttua ensimmäisistä supistuksista, ja sen jälkeen supistukset loppuivat kuin seinään. Puolentoista tunnin päästä supistukset alkoivat taas, ja alle 10 supistuksen/ponnistuksen jälkeen toinen pentu oli maailmassa. Eikä supistuksista taaskaan mitään tietoa. Kolmatta pentua odoteltiinkin melkein 4 tuntia, mutta sieltä sekin tulla tupsahti kun Viima oli lepäillyt tarpeeksi. Neljäs eli viimeinen pentu odotutti itseään taas puolisentoista tuntia, mutta kun Viima ponnistaa niin Viima ponnistaa. Tasan kolme ponnistusta tuli taas ihan puskista, juuri ja juuri ehdittiin Soilen kanssa pesän viereen kun pentu oli jo syntynyt.
Olimme Soilen kanssa tuntevinamme vielä yhden möykyn Viiman vatsassa, joten jäimme muutamaksi yön tunniksi odottelemaan, mutta mitään ei kuulunut ja lopulta väsymys vei voiton. Möykky oli ilmeisesti vain kakkaa, sillä aamulla mitään kovaa ei vatsassa enää tuntunut, eikä Viima ole oireillut mitenkään, vaan hoitanut rauhallisesti pentujaan. Saldona oli lopulta siis neljä pentua, joista kaksi on siamilaista ja kaksi itämaista, hopea klassinen tabby (!!!) ja ilmeisesti hopeatäplikäs. Sukupuolista en ole vielä ihan varma. Siamilaiset tuntuisivat olevan myöskin tummia naamioita, sillä tänään olin havaitsevinani vähän tummumista kirsuissa. Ei siis punaisia tällä kertaa, harmi kyllä.
Kaiken kaikkiaan synnytys oli helppo, vaikka se kesti yli 7 tuntia, Viima oli kuitenkin väliajat rauhallinen, eikä sillä mennyt ponnisteluun juurikaan energiaa, vaan kaikki pennut tulivat mukavalla tahdilla ponnistuksien alettua. Ainoa miinus Viimalle tulee alun pienestä hermoilusta, joka toki ensikertalaiselle sallittakoon. Se oli vähän ymmällä ensimmäisistä pennuista, ja yritti kanniskella niitä vähän liian rajusti, joten päädyimme pitämään ensimmäiset 2 pentua lapsiparkissa pesän nurkassa vähän aikaa. Kolmannen pennun myötä Viima taisi tajuta, että näitähän vain tulee ja tulee, eikä jokaisesta vinkaisusta tarvitse skitsota. Hienosti se kyllä heti ensimmäisenkin pennun vapautti kalvoista ja pesi puhtaaksi.
Täplikkäällä pennulla paino hieman laski ensimmäisen vuorokauden aikana, mutta 2 ml vastiketta ja pikkiriikkisen hedelmäsokeria taisi vahvistaa sitä niin, että sekin jaksaa jo nisistä taistella ja painokin on noussut. Toivottavasti jatkaa nousemistaan!
Viima vartioi.
Hopea klassinen tabby.
Simsku ja simskun maitomassu.
Koko jengi koossa.
Ja sitten niitä huonoja uutisia. Entinen sijoituksessa ollut kollini Tarmo alkoi muutama viikko sitten nirsoilla syömisen kanssa, laihtua ja muuttua pikkuhiljaa apaattiseksi. Ensimmäisellä eläinlääkärillä sille vain lykättiin antibioottia tutkimatta syytä muuten kuin vähän kopeloimalla ja hammaskivet rapsimalla, mutta yllättäen se ei auttanut. Vajaa viikko sitten se pääsi toiselle lääkärille, joka tutki poikaa vähän tarkemmin ja otti sen pariksi tunniksi tiputukseen. Tarmon kunto oli sen verran huono, että se vietiin Viikkiin pieneläinsairaalaan tehohoitoon viikonlopuksi, missä siitä otettiin kaiken maailman kuvia ja verikokeita, mutta syytä huonokuntoisuudelle ei löytynyt. Tarmon kunto parani hiukan letkuruokinnan avulla, mutta tänään Tarmolta loppui tarmo ja sen veriarvot olivat romahtaneet. Se olisi tarvinnut pikaisen verensiirron, mutta se oli käytännössä mahdotonta ja todennäköisesti loppupeleissä turhaakin, joten urhea poika päädyttiin nukuttamaan ikuiseen uneen. Tarmo lähetetään avattavaksi, jolloin toivottavasti selviää syy syömättömyydelle ja apaattisuudelle.
Tarmo opetti minulle millaista elämä kollin kanssa voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla. Se asui luonani näyttely- ja siitosuransa ajan, ja merkkasi käytännössä jokaisen merkattavissa olevan pinnan. Se oli hellyydenkipeä hassuttelija, joka nukkui joka yö vieressäni lempipaikallaan ja rakasti villasukkia. Suru on suunnaton, eikä kaipaukselle ole sanoja. Nuku hyvin, ystäväni.
R.I.P. CH Ancient Boreas, OSH ns 22
14.06.2006 - 21.09.2009
Kävin tänään Vaasassa katsomassa ja kuvaamassa nuorempaa sijoitustyttöäni Minniä, eli beigetäplikästä Ancient Eratoa. Oli tosi kiva reissu, ja oli mukava nähdä hyvinvoiva ja onnellinen kasvatti rakastettuna perheenjäsenenä. Minni on yllättäen kasvanut kovasti sitten luovutuksen, onhan se jo 10 kuukauden ikäinen nuori neito. Siinä on paljon emonsa Ilanan näköä, etenkin päässä, mutta Ozzy-isältä on tullut kuonoon vähän lisää pituutta ja vartaloon pituutta, korkeutta ja eleganttiutta. Minni oli kova narisemaan pienenä, ja tuli huomattua, että se ominaisuus ei ole iän myötä mihinkään kadonnut.
Minnin kaverina asuu 4 puolipitkäkarvaa, joista suurin on tämä miltei 9-kiloinen ihana maine coon -mörrimöykky Miska. Näin itämaisnäkökulmasta hervottoman kokoinen poika, mutta aivan mahtava tyyppi.
Viiman pitäisi synnyttää tällä viikolla, joten jänniä aikoja eletään, ja seuraavassa blogimerkinnässä pääsen toivottavasti esittelemään jo jälkikasvuakin. Maito näyttäisi jo laskeutuneen, joten saa nähdä. Muutaman päivän saisi Viima mieluusti vielä pidätellä, vaikka olo varmasti tukala onkin.
Tein vastikään aluevaltauksen sterling-hopean maailmaan, ajattelin sen tuovan uusia mahdollisuuksia korujen suhteen vähän hienostuneemmalla sävyllään, vaikka kalliimpaa tavaraa onkin. Eikä hopean kanssa tietenkään sovi käyttää ihan mitä tahansa muovihelmeä, joten vielä kalliimmaksi menee. Mutta ei se mitään, tykkään itse näistä uusimmista. Kaikkien metalliosat (lukko, välihelmet) ovat siis hopeaa.
Ensimmäisenä vihreä kaulakoru, materiaaleina makeanvedenhelmiä, lasihelmiä ja hopeahelmiä.
Toisena punertava kaulakoru, materiaaleina myöskin makeanvedenhelmiä, lasihelmiä ja hopeahelmiä.
Kolmantena kaulakoru, jossa materiaaleina ovat lasihelmet ja pääosassa suurehkot korukivet, eli mustaraitajaspis-helmet.
Neljäntenä tummansininen rannekoru, jossa hopeisten välihelmien lisäksi on sodaliitti-kivihelmiä.
Viidentenä vaaleanpunainen rannekoru, jossa on hopeahelmien lisäksi makeanvedenhelmiä, lasihelmiä ja ruusukvartsia.
Ja pahnanpohjimmaisena ihanan pirteä oranssi rannekoru, materiaaleina karneoli-kivihelmet ja lasiset välihelmet.
Kuten otsikko kertoo, ensimmäiset potkut on havaittu. Käytiin Viiman kanssa kahdestaan nukkumaan, Viima kyljessä kiinni ja käteni sen kyljen päällä, ja sieltä ne tulivat! Ensin ajattelin, että mahtaako olla omassa sormessani joku elohiiri, mutta ei, ihan aitoja mätkäisyjä olivat. Oli niitä odotettukin, enää pari viikkoa aikaa synnytykseen.
Viima on pullistunut aika mukavasti, se on aika hillittömän näköinen kirmatessaan joskus harvoin mahansa kanssa. Tulee mieleen ruosteinen tykinkuula, ketteryyskin samaa luokkaa... Tuleva isä on oma rasittava itsensä, karjuu ja örisee päivät ja yöt läpeensä ja ruiskii menemään varmaan litrakaupalla päivässä. Nyyh, miksei minulle ole osunut helppoja kolleja, miksei?! Taitavat sittenkin olla vain urbaaneja legendoja.
Viima on voinut paksusti kohta 6 viikkoa, ja siltä se kyllä näyttääkin. Vielä viikko sitten huolehdin sen painosta, kun sitä ei tuntunut kertyvän, mutta se paisuikin yhtäkkiä 200 grammaa viikon aikana. Viima on malliltaan kaikkea muuta kuin pitkäkroppainen, joten tiineysmaha on suhteellisen iso pallo jo nyt. Se tykkää hypätä sohvalle kaltereiden välistä (ks. kuvat), ja mielenkiinnolla odotan, ottaako maha jossain vaiheessa vastaan. Viiman emolinjoissa on ollut suuria ja keskisuuria pentueita, mutta toivottavasti Viima ottaa vähän iisimmin ja tekee keskikokoisen pentueen. Mahan koosta on paha arvioida vielä yhtään mitään kun se tosiaan on aika pönäkkä neiti, ja painostakaan ei oikein mitään pysty sanomaan, sillä kun oli sitä alkupainoakin ihan mukavan paljon... Se onkin sitten synnytyksen tullessa kiva jännitysmomentti, kaiken muun jännityksen päälle.
Viima kerää nyt ahkerasti energiaa ja voimia, se nukkuu päivät pitkät ja silloin kun ei nuku, se syö. Ja välillä käy eteisessä tuolin päällä huutelemassa tyhjyyteen. Pienenä kuriositeettina tässä pentueessa on pentujen viikset, odotan suurella mielenkiinnolla millaiset niistä tulee. Viimallahan on hervottoman pitkät ja joka puolelle sojottavat viikset, Hansilla taas huvittavat alaspäinkääntyneet Hulk Hogan -viikset. Ehkä pennut muistuttavat sitten Pedro Hietasta?
(Huomaa kaverin pihtiote)
Viima ja Hans viettivät häitään melkein kuukausi sitten, ja tuloksia on mitä ilmeisimmin odotettavissa. Viimalle on tullut 300 grammaa lisää painoa, ja nisätkin ovat eittämättä punaiset. Pientä pyöristymistä on myös havaittavissa, vaikka Viima oli alunperinkin aika pyöreä...
Pelästyin tässä välissä, että Viima sai jonkun epämääräisen flunssapöpön (vaikka rokotukset ovat luonnollisesti kunnossa) kun siltä lähti muutamaksi päiväksi ääni. Kirkasäänisestä kailottajasta tuli hetkeksi käheä viskibasso, oli muuten huomattavasti miellyttävämmän kuuloista juttelua. Se meni itsestään ohi ilman muita oireita, joten ehkä se oli vain jokin väliaikainen ylikuormitustila.
Viiman käytöksestä ei ainakaan vielä huomaa, että mikään olisi toisin, samanlainen pöljäilijä se vielä on. Mielenkiinnolla odotan millainen emo Viimasta tulee, sehän oli Ilanan viimeisintä pentuetta innolla imettämässä. Ei sentään maitoa kehittänyt. Kuvassa Viimalla on 26 vrk tiineyttä täynnä.
Olen krooninen näpertelijä ja askartelija, mutta tahti on yleensä sen verran hidas, että omaa blogia näpertelyille olisi turha tehdä. Käytän siis törkeästi kissablogia hyväkseni esitelläkseni silloin tällöin käsitöitäkin.Tämä kissaseinävaate koristaa makuuhuonettani, kisuperhe vahtii öisin untani. Jokainen kissaosio on n. 45 x 68 cm, ja ne on tehty palttinasidoksella ihan tavallisesta poppanakuteesta. Kissafiguurit on poimittu tikulle, ja ne ovat taustasta n. puoli senttiä koholla. Ovat vähän väärän värisiä, mutta hopeaklassiseen itämaiseen taitoni eivät olisi riittäneet. ;)
Olin kerrankin ajoissa, ja aloitin joululahjasaippuoiden teon jo kesällä. Vasemmalla on itämaistuoksuinen saippua kaakao-minttu-konfetilla, keskellä kaakaolla ruskeaksi värjätty joulusaippua glögin ja piparin tuoksulla, ja oikealla oleva lauantaimakkaralta näyttävä saippua on paprikalla värjättyä patsuuli-sitruuna-saippuaa. Oli muuten yllättävän harmoninen yhdistelmä, vaikka sitruuna onkin superraikas ja patsuuli maanläheinen ja lämmin tuoksu.
Ja viimeiseksi korviksia. Olen koko kesän väkerrellyt vaikka minkämoista (rihkama!)korua, mutta napit tuntuvat materiaaliltaan hauskimmilta. Niissä on vähän kierrätyksen ekologiaa, eikä varmasti tule vastaan samanlaisia koruja.
Kissapäivitystä sen verran, että näyttäisi kuin Viiman nisät alkaisivat punertua ja turvota. Vielä ne eivät ole pinkeät ja kirkkaanpunaiset, mutta eiköhän ne ihan kohta. :)
