Kolmen kuukauden rajapyykki ohitettu

Niin se aika vain kuluu, ja nyt on kulunut (jo vähän yli) kolme kuukautta G-pentujen syntymästä. Vaikeasta alusta huolimatta kaikki pennut säilyivät hengissä, josta olen todella onnellinen. Tähän mennessä olen menettänyt vain yhden elävinä syntyneistä pennuista ennen luovutusikää, saavutus kai sekin. Ensi viikolla pitäisi mennä hakemaan pennuille tehosterokotteet ja eläinlääkärintodistukset, ja sitten ne olisivatkin muuttovalmiita.

Tässä vaiheessa varattuina ovat tosin vasta Siiri ja Paju, joista Paju tulee todennäköisesti jäämään kotiin vähän pidemmäksi aikaa. Kolme pentua etsii vielä omaa kotiaan, Pipa ja Törö lähinnä lemmikkikotia ja Gaia yhteistyökykyistä ja luotettavaa sijoituskotia.

Minni lähti kotiinsa reilu viikko sitten ja se on nyttemmin steriloitukin. Kiitos vielä Annelle ja perheelle hedelmällisestä yhteistyöstä! Emon lähdön jälkeen pennut ovat vaatineet moninkertaisesti huomiota, ja jotkin luonteenpiirteet ovat tulleet paremmin esiin. Esimerkiksi Törö oli aiemmin vähän muiden varjoon jäävä, ns. ihan kiva pentu, mutta nyt siitä on kuoriutunut aivan hurmaava neitokainen. Se narisee kun on asiaa, lykkää pyllynsä syliin ja alkaa pienestäkin kosketuksesta kehrätä kovaäänisesti. Sillä on myös tapana nuolla sormiani minuuttikaupalla.

Viikon ajan olen yrittänyt yhdistää pennut aikuisten kissojeni kanssa - aiemmin se ei ollut vieraan Minnin takia mahdollista. Laihat ovat tulokset. Viima, joka yritti aikoinaan imettää Ilanan viimeisiä pentuja, rähisee pennuille ja hyökkii päälle. Pennut luonnollisesti pelästyvät, eikä tutustumisesta tule mitään. Olen päätynyt siihen, että Viima saa kiroilla ihan ylhäisessä yksinäisyydessään eristyksissä kun pennut tutustuvat muuhun laumaan, ja se näyttäisi toimivan. Hieman kuuluu murinoita ja sähinöitä, mutta pääsääntöisesti pennut tutkailevat mielenkiinnolla ja aikuiset vain katsovat, etteivät ne tule liian lähelle. Pieniä ongelmia tuottaa Viiman taipumus avata ovet, joten kauaa se ei eristyksissä viihdy.

Ohessa vielä sunnuntain auringonpaisteessa otettuja kuvia.

Siiri ja Paju nautiskelevat auringosta.


Törökin osaa olla söpö!


Gaia katselee ikkunasta ulos.


Pipa metsästää sorminukkepupua.

Geet 9 viikkoa

G-pennut ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että maailmanvalloitus on tullut hyvinkin ajankohtaiseksi. Pennut ovat olleet täysin eristyksissä emonsa kanssa työhuoneessa, sillä emo ei ole omille kissoilleni (enää) tuttu, ja näin ollen väkisin tutustuttaminen aiheuttaisi vain ylimääräistä stressiä puolin jos toisin. Ongelmaksi tässä järjestelyssä on muodostunut se, että ulkomaailma on alkanut kiinnostaa pentuja äärettömän paljon, eivätkä ne enää halua homehtua yhdessä ainoassa huoneessa. Ne livahtelevat joukolla ovenraosta toiselle puolelle ja kipittävät tomerasti häntä pystyssä tutkimaan uusia paikkoja, vaikka vastassa on viisi isoa kissaa. Myrsky ja Hans ovat käyneet karanneita pentuja nuuskimassa ja todenneet että "Jaa, tämmöisiä taas". Muut pysyvät kauempana ja vähän sähisevät pikkukissoille. Tarkoituksena on tutustuttaa pennut ja aikuiset toisiinsa kunhan Minni-emo palaa kotiinsa.

Pennut täyttivät tänään jo 9 viikkoa, ja sen kunniaksi voisikin esitellä kutakin sydämenvaltaajaa vähän lähemmin.

Ancient Galene

Pipa sai kutsumanimensä siitä, että se matkasi ensimmäisenä yönään pipossani eläinlääkärille odottamaan sisarustensa syntymää. Pipa ei ole ihan penaalin terävin kynä, se on lähes poikkeuksetta viimeisenä ruokakupilla kun ei raukka heti hoksaa, että murkinaa olisi tarjolla. Ulkonäöltään Pipa on ollut alusta asti tasapainoisin ja ns. ison kissan näköinen elegantti neito. Pipassa on eniten valkoista, joten se saattaa jopa juuri ja juuri täyttää bicolorin vaatimukset.


Ancient Galatea

Siirin nimesi kämppikseni Soile, se on kuulemma ihan Siirin näköinen. Sen värin kanssa on ollut pohdintaa poikineen, alussa se ei näyttänyt oikein minkään väriseltä, mutta kanelina sitä pidin. Nyt kasvettuaan se on tummunut hurjasti ja näin ollen siitä tuli Gaia-siskonsa ohella suklaa. Aiemmat suklaat Ancientit ovat olleet sävyltään aivan erilaisia, tummempia ja lämpimämpiä, mutta eiköhän näistäkin ihan oikeita suklaita kasva. Siiri on kova vastus painikavereille, sillä on puruvoimaa kuin pienellä terrierillä, eikä se tahdonvoimallaankaan jää kovin huonoksi kakkoseksi.


Ancient Gaia

Gaia on tylsästi vain Gaia, eli Äiti Maa. Sanomattakin siis selvää, että toivon nimen olevan enne ja Gaian olevan yhtä hedelmällinen kuin kaimansa kreikkalaisessa mytologiassa. Se viehätti minua alleviivatulla tyttömäisyydellään hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien, Gaia on hyvin feminiininen keijukainen. Siirin tavoin Gaiankin väri oli ensimmäisinä viikkoina kaikkea muuta kuin selkeä. Aluksi en edes huomannut että Gaiakin on olevinaan bicolor, sillä on vähiten valkoista koko pentueessa - takajalat ja 7 etuvarvasta sekä pieni läntti rinnassa. Gaian tapa leikkiä on omintakeinen, se pitää suutaan auki ja toivoo, että jotain sinne osuisi jotta saisi puraista. Pöljän näköistä, mutta niin hellyttävää. Gaia etsii sijoituskotia, mieluiten Salon lähimaastosta, mutta myös kauempaa.


Ancient Gelos

Pajun elämän alku oli vähän vaikea. Se oli syntymäpainoltaan pienin (76 g), eikä emon sopeutumisvaikeudet äitiyteen auttaneet asiaa. Minnin maito ei riittänyt viidelle pennulle ja koska Paju oli pienin, se jäi monesti alakynteen ja sille piti antaa välillä maidonvastiketta. Mutta niin se vain synnynnäisellä sinnillä ja pirteänä kasvoi kasvamistaan, ja kutsumanimensä se sai taipuisan ja vaikeasti katkeavan kasvin mukaan. Paju on söpö kuin sika pienenä, vaikka valkoista sillä ei ole ihan oikeaksi bicoloriksi asti, eivätkä täplät ole täpliä vaan epämääräistä suttua. Luonteeltaan se on aivan valloittava - sosiaalinen syliinkiipeilijä ja vähän höpsö, räpsyttelevät silmät saavat sen kovin hämilleen.


Ancient Glaukia

Törö sai nimensä siitä, että se nyt vaan on vähän törö, motipääksikin kutsuttu. Törö on kiltti killittelijä, ja sillä on millä killitellä! Se ottaa sisarustensa iskuja vastaan kärsivällisesti, mutta kun hermo menee niin sen kyllä kuulee. Väriltään Törö poikkeaa aiemmista ruskeatäplikkäistäni, sillä Törö kuten muutkin pentueen pennut on aika viileänsävyinen, eikä sillä ainakaan vielä ole niin paljoa rufismia kuin aiemmilla ruskeatäplikkäillä kasvateillani.

Vapaus!

G-pennut täyttävät pian jo neljä viikkoa ja kehitys on huimaa. Muutamat pennut ovat jo oppineet kiipeämään pentulaatikosta ulos ja pelkästään eilisen aikana opittiin kaksi uutta asiaa: Pissata voi ilman äidin apuakin, ja isojen kissojen ruoka on hyvää! Tarjosin sormenpäästä maistiaisia emon ruoasta, ja yllättäen ainoa poika ja kanelitäplikäs bicolor tykkäsivät niin hurjasti, että sormi meinasi mennä mukana. Tähän päivään mennessä on vain yksi pentu, joka ei edelleenkään suostu maistamaan kiinteää.

Tämän pentueen kasvu on ollut sen verran nihkeää edellisiin pentueisiini verrattuna, että kiinteän syöminen on suuri helpotus. Minnillä ei taida maito riittää tasaisesti viiden pennun pentueelle, joten melkein joka punnituskerralla on joku joka ei ole syönyt tarpeeksi. Kohtapa ei tarvitse moisesta enää huolehtiakaan, kun pennut alkavat syödä kiinteää ruokaa yhä enemmän (toivottavasti ilman ripuleita tai muita vatsavaivoja!) ja maito jää pikkuhiljaa jälkkärin asemaan. Painonnousujen lisäksi viimeisen viikon aikana huolena on ollut lievä silmätulehdus. Se alkoi parista pennusta mutta on tarttunut nyt kaikkiin vesihauteista huolimatta. Rähmä ei tosin missään vaiheessa ole ollut liimamaista tai kellertävää, vaan ruskeaa koppuraa. Tänään on tropit noudettu silmiin, joten toivottavasti tästäkin päästään vihdoin.

Minni on viime päivät muutellut pentujaan ahkerasti pesästä pesän viereen tai sängyn alle, ja nyt kun pennut kerran osaavat itsekin kiivetä pois ja terhakkuuskin on jo hyvällä mallilla, niin tänään koitti lopullinen vapaus pentulaatikon rajoituksista. Vaihtoehtoisia pesiä on aseteltu jos jonkinmoisia, joten eiköhän sieltä lempipaikat löydy.

Alla vielä video pentujen viimeisistä hetkistä pentulaatikkoon suljettuina.



Kävimme Soilen kanssa viime lauantaina piipahtamassa TUROKin näyttelyssä ja näin ollen myös Siam-Orient kissayhdistyksen järjestämässä itämaisten rotujen erikoisnäyttelyssä. Kissoja oli paikalla todella huima määrä, ja oli todella mukava tavata tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin ja vaihdella kuulumisia. Minni on alkanut vähän nirsoilla ruoan kanssa (tuntematon ilmiö minulle, omat kissani syövät vaikka pieniä kiviä, jos on vaarana että kaveri saa enemmän...), joten mukaan tarttui myös kassillinen märkäruokia.

G-pentue

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kirjaimellisesti. Tai jollei aivan myrskyinen, niin ainakin hyvin tuulinen. Minni alkoi vuotaa keskiviikkoiltana, joten ryhdyimme Soile-kämppiksen kanssa odottelemaan tositoimia. Varsinainen synnytys alkoi ja eteni suhteellisen hitaasti, mutta hieman ennen yhtä varhain torstaina saapui ensimmäinen G maailmaan. Minni alkoi ponnistella lähes välittömästi ensimmäisen pennun syntymän jälkeen, joten oletin sieltä olevan tulossa seuraavankin, etenkin kun kellertävä kalvopussi yritti ulos. Odotuksista ja oletuksista huolimatta ponnistukset loppuivat, eikä ketään kuulunut. Viiden maissa aamuyöstä Minni alkoi olla sen verran levottoman ja tuskaisen oloinen, että soitin päivystävälle eläinlääkärille n:nen kerran, ja hän kutsui meidät leikkuupöydälle. Olin lähes varma, että synnytyskanavaan oli joku juuttunut ja kuollut, mutta toisin kävi. Loput neljä pentua olivat vielä nätisti kohdussa ja leikattiin siis ulos. Nyt jälkeenpäin on helppo jossitella, että olisiko Minni jatkanut synnytystä myöhemmin ja hoitanut kaiken hienosti itse, mutta sillä hetkellä sekä oma että Minnin hätä eivät jättäneet vaihtoehtoja.

Tämä ensimmäinen viikko on mennyt vähillä unilla, sillä Minni ei ensimmäisen vuorokauden aikana olisi millään malttanut rauhoittua imettämään pentujaan, vaan huusi jatkuvasti ihmisten perään. Ja luonnollisesti pentujen painot tippuivat. Sittemmin Minnistä on kuoriutunut tehtävälleen omistautunut emo, mutta pentujen kasvu ei siltikään ole ollut toiveiden mukaista. Pentuja on ruokittu sekä tuttipullosta että mahaletkulla (suuren suuri kiitos mahtavalle mentorille Katjalle, joka tuli kädestä pitäen opettamaan kuinka homma hoidetaan), ja vasta nyt alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että lisäruokinnasta voidaan pian luopua. *Koputtaa puuta*

Ruokinnan lisäksi päänvaivaa on aiheuttanut kahden pennun väri. Heti syntymän jälkeen oletin niitä suklaiksi, sen jälkeen liloiksi ja sitten meninkin täysin ymmälleni. Veikkauksia on tullut suklaasta, lilasta, caramelista ynnä muista, mutta tällä hetkellä kallistun eniten kaneliarvauksen suuntaan. Sävy on todella omituinen, ei niinkään kellertävä kuten kuvissa näkemilläni aikuisilla kaneleilla, mutta kuulemma jotkut voivat pentuina olla juurikin tällaisia omituisia sinertävän suklaaliloja. Pentujen kasvun myötä luulisi värin lopulta selviävän.

Ohessa pennut 4 päivän ikäisinä 8.11.2010.


Ensimmäisenä luomusti syntynyt ruskeatäplikäs bicolor tyttö.


Syntymäpainoltaan pienin kirppu, ruskeatäplikäs bicolor poika.


Pentueen suurin, viimeisenä syntynyt ruskeatäplikäs tyttö.


Omituinen pikkutirriäinen, kanelitäplikäs bicolor tyttö.


Lempinimen Tavis saanut kanelitäplikäs tyttö.


Toissapäiväisten punnitusten mukainen parivaljakko, pentueen suurin ruskeatäplikäs ja pienin kanelitäplikäs bicolor.

G-hetki lähestyy

Minni saapui luokseni synnytystä odottelemaan viime lauantaina, vajaat kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Se kotiutui nopeasti, ja vaikkei se tykkääkään jäädä aivan yksin työ-/vierashuoneeseen, joka seuraavina kuukausina toimittaa pentuhuoneen virkaa, se tuntuu olevan suhteellisen tyytyväinen tilanteeseen. On ollut todella mukava tutustua Minniin kunnolla uudelleen, ja jatkuvasti näen siinä samoja ominaisuuksia ja maneereja kuin emossaan Ilanassa. Toivotaan, että se hoitaa myös synnytyksen yhtä hienosti kuin Ilana. :) Kävimme tänään eläinlääkärissä hakemassa antibioottikuurin todennäköiseen nielutulehdukseen. Rauhoittaa sitä ei voinut tiineyden takia, eikä se kovin suosiolla antanut nielua tutkia, joten veikkauksilla mennään. Joka tapauksessa antibiootit on saatu ja ne alkavat purra sopivasti ennen synnytystä.

Minnin maha on Minniin itseensä verrattuna mukavan suuri olematta kuitenkaan aivan järkyttävän kokoinen, joten odotan n. viiden pennun pentuetta, +/-1 pentu. Minni on perinyt elegantin ruumiinrakenteensa isältään Ozzylta ja se on kuin ottotätinsä Myrsky, syö ja syö muttei millään liho. Ja hyvä niin. Edellisen pentueen emolle Viimalle kertyi tiineyden aikana paljon painoa, mutta suuri osa siitä oli ihan ehtaa läskiä, toisin kuin Minnillä. Nyt Minnillä on kasassa tasan 60 vuorokautta tiineyttä, ja sen kunniaksi muutama kuva.




Huomaa onnettomat sammakkokintut turpean mahan jatkona.


Minni kellii, killittää silmiin ja leipoo ilmaa.

Esittelynäyttely ja pientä pentukuumetta

Kävin Hansin ja Viiman kanssa Suomen Venäjänsiniset ry:n järkkäämässä esittelynäyttelyssä 17.10. täällä Salossa vähän promotoimassa itämaisia lyhytkarvoja. Kiltisti käyttäytyivät, vaikka esittelytilanteessa lavalla vähän venkoilivatkin. Koska tuttua itämaisporukkaa ei ollut paikalla kuten normaalinäyttelyssä, tuli seurusteltua vieraidenkin kanssa, mikä on aina mukavaa. Kaikki paikalla olleet kissat edustivat itseään hienosti, ja varmasti yleisölle jäi positiivinen kuva kissoista ja koko näyttelystä. Esittelynäyttelyissä kävisi mieluusti useamminkin, ehkä se nyt järkevien kulkuyhteyksien varrella on hieman helpompaa kuin Jurvassa.

Minni saapuu luokseni totuttelemaan uuteen ympäristöön viikonloppuna, ja laskettu aika G-pentueelle on parin viikon päästä. Minnin astutuksesta on nyt 7 viikkoa, ja painoa sille on tullut n. 1150 grammaa lisää, mikä voisi ennustella ihan hyvän kokoista pentuetta. Jättisuurta tai pienen pientä pentuetta ei koskaan toivoisi, mahdollisten riskien takia. Pienen pentueen pennut voivat kasvaa kohdussa älyttömän suuriksi, jolloin synnyttäminen on työläämpää, ja jos pentuja on monta niin ne voivat jäädä kovin pieniksi ja heiveröisiksi. Kultaista keskitietä siis toivon, Minninkin kohdalla. :) Pian pääsen näkemään Minnin ja mahansa ihan livenä ja spekuloimaan lisää.

Seinäjoki 2.10.2010

Kävin Hansin kanssa pikaisesti pyörähtämässä Seinäjoen näyttelyssä viime lauantaina. Jurvasta katsoen Seinäjoki oli naurettavan lähellä, Salosta ei... Mutta olihan reissu tehtävä, sillä Seinäjoelle oli lupautunut monta Hansin jälkeläistä. Lauantaina paikalla oli tosiaan kuusi Hansin pentua: Ancient Ka (OSH ns 22), Feanorian Dabria (SIA c 21), Feanorian Daydream Charm (OSH g 24), Feanorian Dreamscape (OSH j 22), Orifame Herregud (OSH b 22) ja Orifame Huvudvinst (OSH ns 22). Oli aivan mahtavaa nähdä niin monta jälkeläistä kerralla ja päästä vertailemaan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Aika huisia oli, että paikalla oli 4 klassista tabbya, ja kaikki siis Hansin pentuja. Olin toivonut saavani jonkinlaista yhteiskuvaa jälkeläisistä, tai edes jokaisesta erikseen, mutta jotenkin se siinä päivän aikana jäi... Syytös kohdistuu tuttuihin ympäri Suomen, aika kului kuin siivillä siinä leppoisasti naureskellen.

Faarao-pentueen Ancient Ka eli Kake teki näyttelydebyyttinsä nyt vuoden täytettyään, eikä poika olisi voinut rennommin käyttäytyä! Kake on jatkanut chillailulinjaa myös omassa kodissaan, sitä saa pyöritellä ihan miten haluaa, ja toinen vain kehrää. Kakella oli myös aloittelijan tuuria, se oli tuomarillaan ainoa kastraattiuros ja näin ollen Tuomarin paras. Kaken omistajineen täytyi lähteä näyttelystä ennen paneelia, ja vasta näyttelyn jälkeen kuulin, että Kake olisi ollut myös Kategorian paras kastraattiuros, jos olisi paneeliin ilmaantunut...

Ensireaktioni Kaken nähdessäni oli että sehän on aivan kuin isoisänsä Tarmo! Silmät ovat suoraan Tarmolta perityt - väriä myöten! - ja toki sama hopeatabbyväritys tekee paljon. Kakesta sain onneksi kuvan napattua ennen kuin muut huvit veivät mennessään.



Minni tulee näillä näkymin meille synnyttämään ja hoitamaan pentunsa, vaikka alkuperäiset suunnitelmat olivatkin toisenlaiset. Suunnitelmiin tulee aina muutoksia, enkä pistä yhtään pahakseni, pääsenhän seuraamaan pentuja ja niiden kasvua kotona, monen tunnin matkan päässä olevan Vaasan sijaan. Sijoituskodille tietysti ikävämpää, ovathan he odottaneet pentuja jo jonkun tovin. Viimallekin on tehty jo uusia pentusuunnitelmia, mutta niistä enemmän sitten myöhemmin. :)