G-pennut ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että maailmanvalloitus on tullut hyvinkin ajankohtaiseksi. Pennut ovat olleet täysin eristyksissä emonsa kanssa työhuoneessa, sillä emo ei ole omille kissoilleni (enää) tuttu, ja näin ollen väkisin tutustuttaminen aiheuttaisi vain ylimääräistä stressiä puolin jos toisin. Ongelmaksi tässä järjestelyssä on muodostunut se, että ulkomaailma on alkanut kiinnostaa pentuja äärettömän paljon, eivätkä ne enää halua homehtua yhdessä ainoassa huoneessa. Ne livahtelevat joukolla ovenraosta toiselle puolelle ja kipittävät tomerasti häntä pystyssä tutkimaan uusia paikkoja, vaikka vastassa on viisi isoa kissaa. Myrsky ja Hans ovat käyneet karanneita pentuja nuuskimassa ja todenneet että "Jaa, tämmöisiä taas". Muut pysyvät kauempana ja vähän sähisevät pikkukissoille. Tarkoituksena on tutustuttaa pennut ja aikuiset toisiinsa kunhan Minni-emo palaa kotiinsa.
Pennut täyttivät tänään jo 9 viikkoa, ja sen kunniaksi voisikin esitellä kutakin sydämenvaltaajaa vähän lähemmin.
Ancient Galene
Pipa sai kutsumanimensä siitä, että se matkasi ensimmäisenä yönään pipossani eläinlääkärille odottamaan sisarustensa syntymää. Pipa ei ole ihan penaalin terävin kynä, se on lähes poikkeuksetta viimeisenä ruokakupilla kun ei raukka heti hoksaa, että murkinaa olisi tarjolla. Ulkonäöltään Pipa on ollut alusta asti tasapainoisin ja ns. ison kissan näköinen elegantti neito. Pipassa on eniten valkoista, joten se saattaa jopa juuri ja juuri täyttää bicolorin vaatimukset.
Ancient Galatea
Siirin nimesi kämppikseni Soile, se on kuulemma ihan Siirin näköinen. Sen värin kanssa on ollut pohdintaa poikineen, alussa se ei näyttänyt oikein minkään väriseltä, mutta kanelina sitä pidin. Nyt kasvettuaan se on tummunut hurjasti ja näin ollen siitä tuli Gaia-siskonsa ohella suklaa. Aiemmat suklaat Ancientit ovat olleet sävyltään aivan erilaisia, tummempia ja lämpimämpiä, mutta eiköhän näistäkin ihan oikeita suklaita kasva. Siiri on kova vastus painikavereille, sillä on puruvoimaa kuin pienellä terrierillä, eikä se tahdonvoimallaankaan jää kovin huonoksi kakkoseksi.
Ancient Gaia
Gaia on tylsästi vain Gaia, eli Äiti Maa. Sanomattakin siis selvää, että toivon nimen olevan enne ja Gaian olevan yhtä hedelmällinen kuin kaimansa kreikkalaisessa mytologiassa. Se viehätti minua alleviivatulla tyttömäisyydellään hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien, Gaia on hyvin feminiininen keijukainen. Siirin tavoin Gaiankin väri oli ensimmäisinä viikkoina kaikkea muuta kuin selkeä. Aluksi en edes huomannut että Gaiakin on olevinaan bicolor, sillä on vähiten valkoista koko pentueessa - takajalat ja 7 etuvarvasta sekä pieni läntti rinnassa. Gaian tapa leikkiä on omintakeinen, se pitää suutaan auki ja toivoo, että jotain sinne osuisi jotta saisi puraista. Pöljän näköistä, mutta niin hellyttävää. Gaia etsii sijoituskotia, mieluiten Salon lähimaastosta, mutta myös kauempaa.
Ancient Gelos
Pajun elämän alku oli vähän vaikea. Se oli syntymäpainoltaan pienin (76 g), eikä emon sopeutumisvaikeudet äitiyteen auttaneet asiaa. Minnin maito ei riittänyt viidelle pennulle ja koska Paju oli pienin, se jäi monesti alakynteen ja sille piti antaa välillä maidonvastiketta. Mutta niin se vain synnynnäisellä sinnillä ja pirteänä kasvoi kasvamistaan, ja kutsumanimensä se sai taipuisan ja vaikeasti katkeavan kasvin mukaan. Paju on söpö kuin sika pienenä, vaikka valkoista sillä ei ole ihan oikeaksi bicoloriksi asti, eivätkä täplät ole täpliä vaan epämääräistä suttua. Luonteeltaan se on aivan valloittava - sosiaalinen syliinkiipeilijä ja vähän höpsö, räpsyttelevät silmät saavat sen kovin hämilleen.
Ancient Glaukia
Törö sai nimensä siitä, että se nyt vaan on vähän törö, motipääksikin kutsuttu. Törö on kiltti killittelijä, ja sillä on millä killitellä! Se ottaa sisarustensa iskuja vastaan kärsivällisesti, mutta kun hermo menee niin sen kyllä kuulee. Väriltään Törö poikkeaa aiemmista ruskeatäplikkäistäni, sillä Törö kuten muutkin pentueen pennut on aika viileänsävyinen, eikä sillä ainakaan vielä ole niin paljoa rufismia kuin aiemmilla ruskeatäplikkäillä kasvateillani.
Kainaloiset
7 vuotta sitten