G-pennut täyttävät pian jo neljä viikkoa ja kehitys on huimaa. Muutamat pennut ovat jo oppineet kiipeämään pentulaatikosta ulos ja pelkästään eilisen aikana opittiin kaksi uutta asiaa: Pissata voi ilman äidin apuakin, ja isojen kissojen ruoka on hyvää! Tarjosin sormenpäästä maistiaisia emon ruoasta, ja yllättäen ainoa poika ja kanelitäplikäs bicolor tykkäsivät niin hurjasti, että sormi meinasi mennä mukana. Tähän päivään mennessä on vain yksi pentu, joka ei edelleenkään suostu maistamaan kiinteää.Tämän pentueen kasvu on ollut sen verran nihkeää edellisiin pentueisiini verrattuna, että kiinteän syöminen on suuri helpotus. Minnillä ei taida maito riittää tasaisesti viiden pennun pentueelle, joten melkein joka punnituskerralla on joku joka ei ole syönyt tarpeeksi. Kohtapa ei tarvitse moisesta enää huolehtiakaan, kun pennut alkavat syödä kiinteää ruokaa yhä enemmän (toivottavasti ilman ripuleita tai muita vatsavaivoja!) ja maito jää pikkuhiljaa jälkkärin asemaan. Painonnousujen lisäksi viimeisen viikon aikana huolena on ollut lievä silmätulehdus. Se alkoi parista pennusta mutta on tarttunut nyt kaikkiin vesihauteista huolimatta. Rähmä ei tosin missään vaiheessa ole ollut liimamaista tai kellertävää, vaan ruskeaa koppuraa. Tänään on tropit noudettu silmiin, joten toivottavasti tästäkin päästään vihdoin.Minni on viime päivät muutellut pentujaan ahkerasti pesästä pesän viereen tai sängyn alle, ja nyt kun pennut kerran osaavat itsekin kiivetä pois ja terhakkuuskin on jo hyvällä mallilla, niin tänään koitti lopullinen vapaus pentulaatikon rajoituksista. Vaihtoehtoisia pesiä on aseteltu jos jonkinmoisia, joten eiköhän sieltä lempipaikat löydy.Alla vielä video pentujen viimeisistä hetkistä pentulaatikkoon suljettuina.
Kävimme Soilen kanssa viime lauantaina piipahtamassa TUROKin näyttelyssä ja näin ollen myös Siam-Orient kissayhdistyksen järjestämässä itämaisten rotujen erikoisnäyttelyssä. Kissoja oli paikalla todella huima määrä, ja oli todella mukava tavata tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin ja vaihdella kuulumisia. Minni on alkanut vähän nirsoilla ruoan kanssa (tuntematon ilmiö minulle, omat kissani syövät vaikka pieniä kiviä, jos on vaarana että kaveri saa enemmän...), joten mukaan tarttui myös kassillinen märkäruokia.
Oli synkkä ja myrskyinen yö, kirjaimellisesti. Tai jollei aivan myrskyinen, niin ainakin hyvin tuulinen. Minni alkoi vuotaa keskiviikkoiltana, joten ryhdyimme Soile-kämppiksen kanssa odottelemaan tositoimia. Varsinainen synnytys alkoi ja eteni suhteellisen hitaasti, mutta hieman ennen yhtä varhain torstaina saapui ensimmäinen G maailmaan. Minni alkoi ponnistella lähes välittömästi ensimmäisen pennun syntymän jälkeen, joten oletin sieltä olevan tulossa seuraavankin, etenkin kun kellertävä kalvopussi yritti ulos. Odotuksista ja oletuksista huolimatta ponnistukset loppuivat, eikä ketään kuulunut. Viiden maissa aamuyöstä Minni alkoi olla sen verran levottoman ja tuskaisen oloinen, että soitin päivystävälle eläinlääkärille n:nen kerran, ja hän kutsui meidät leikkuupöydälle. Olin lähes varma, että synnytyskanavaan oli joku juuttunut ja kuollut, mutta toisin kävi. Loput neljä pentua olivat vielä nätisti kohdussa ja leikattiin siis ulos. Nyt jälkeenpäin on helppo jossitella, että olisiko Minni jatkanut synnytystä myöhemmin ja hoitanut kaiken hienosti itse, mutta sillä hetkellä sekä oma että Minnin hätä eivät jättäneet vaihtoehtoja.Tämä ensimmäinen viikko on mennyt vähillä unilla, sillä Minni ei ensimmäisen vuorokauden aikana olisi millään malttanut rauhoittua imettämään pentujaan, vaan huusi jatkuvasti ihmisten perään. Ja luonnollisesti pentujen painot tippuivat. Sittemmin Minnistä on kuoriutunut tehtävälleen omistautunut emo, mutta pentujen kasvu ei siltikään ole ollut toiveiden mukaista. Pentuja on ruokittu sekä tuttipullosta että mahaletkulla (suuren suuri kiitos mahtavalle mentorille Katjalle, joka tuli kädestä pitäen opettamaan kuinka homma hoidetaan), ja vasta nyt alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että lisäruokinnasta voidaan pian luopua. *Koputtaa puuta*Ruokinnan lisäksi päänvaivaa on aiheuttanut kahden pennun väri. Heti syntymän jälkeen oletin niitä suklaiksi, sen jälkeen liloiksi ja sitten meninkin täysin ymmälleni. Veikkauksia on tullut suklaasta, lilasta, caramelista ynnä muista, mutta tällä hetkellä kallistun eniten kaneliarvauksen suuntaan. Sävy on todella omituinen, ei niinkään kellertävä kuten kuvissa näkemilläni aikuisilla kaneleilla, mutta kuulemma jotkut voivat pentuina olla juurikin tällaisia omituisia sinertävän suklaaliloja. Pentujen kasvun myötä luulisi värin lopulta selviävän.Ohessa pennut 4 päivän ikäisinä 8.11.2010. Ensimmäisenä luomusti syntynyt ruskeatäplikäs bicolor tyttö.
Syntymäpainoltaan pienin kirppu, ruskeatäplikäs bicolor poika.
Pentueen suurin, viimeisenä syntynyt ruskeatäplikäs tyttö.Omituinen pikkutirriäinen, kanelitäplikäs bicolor tyttö.Lempinimen Tavis saanut kanelitäplikäs tyttö.Toissapäiväisten punnitusten mukainen parivaljakko, pentueen suurin ruskeatäplikäs ja pienin kanelitäplikäs bicolor.
Minni saapui luokseni synnytystä odottelemaan viime lauantaina, vajaat kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Se kotiutui nopeasti, ja vaikkei se tykkääkään jäädä aivan yksin työ-/vierashuoneeseen, joka seuraavina kuukausina toimittaa pentuhuoneen virkaa, se tuntuu olevan suhteellisen tyytyväinen tilanteeseen. On ollut todella mukava tutustua Minniin kunnolla uudelleen, ja jatkuvasti näen siinä samoja ominaisuuksia ja maneereja kuin emossaan Ilanassa. Toivotaan, että se hoitaa myös synnytyksen yhtä hienosti kuin Ilana. :) Kävimme tänään eläinlääkärissä hakemassa antibioottikuurin todennäköiseen nielutulehdukseen. Rauhoittaa sitä ei voinut tiineyden takia, eikä se kovin suosiolla antanut nielua tutkia, joten veikkauksilla mennään. Joka tapauksessa antibiootit on saatu ja ne alkavat purra sopivasti ennen synnytystä.Minnin maha on Minniin itseensä verrattuna mukavan suuri olematta kuitenkaan aivan järkyttävän kokoinen, joten odotan n. viiden pennun pentuetta, +/-1 pentu. Minni on perinyt elegantin ruumiinrakenteensa isältään Ozzylta ja se on kuin ottotätinsä Myrsky, syö ja syö muttei millään liho. Ja hyvä niin. Edellisen pentueen emolle Viimalle kertyi tiineyden aikana paljon painoa, mutta suuri osa siitä oli ihan ehtaa läskiä, toisin kuin Minnillä. Nyt Minnillä on kasassa tasan 60 vuorokautta tiineyttä, ja sen kunniaksi muutama kuva.Huomaa onnettomat sammakkokintut turpean mahan jatkona.Minni kellii, killittää silmiin ja leipoo ilmaa.
Kävin Hansin ja Viiman kanssa Suomen Venäjänsiniset ry:n järkkäämässä esittelynäyttelyssä 17.10. täällä Salossa vähän promotoimassa itämaisia lyhytkarvoja. Kiltisti käyttäytyivät, vaikka esittelytilanteessa lavalla vähän venkoilivatkin. Koska tuttua itämaisporukkaa ei ollut paikalla kuten normaalinäyttelyssä, tuli seurusteltua vieraidenkin kanssa, mikä on aina mukavaa. Kaikki paikalla olleet kissat edustivat itseään hienosti, ja varmasti yleisölle jäi positiivinen kuva kissoista ja koko näyttelystä. Esittelynäyttelyissä kävisi mieluusti useamminkin, ehkä se nyt järkevien kulkuyhteyksien varrella on hieman helpompaa kuin Jurvassa.Minni saapuu luokseni totuttelemaan uuteen ympäristöön viikonloppuna, ja laskettu aika G-pentueelle on parin viikon päästä. Minnin astutuksesta on nyt 7 viikkoa, ja painoa sille on tullut n. 1150 grammaa lisää, mikä voisi ennustella ihan hyvän kokoista pentuetta. Jättisuurta tai pienen pientä pentuetta ei koskaan toivoisi, mahdollisten riskien takia. Pienen pentueen pennut voivat kasvaa kohdussa älyttömän suuriksi, jolloin synnyttäminen on työläämpää, ja jos pentuja on monta niin ne voivat jäädä kovin pieniksi ja heiveröisiksi. Kultaista keskitietä siis toivon, Minninkin kohdalla. :) Pian pääsen näkemään Minnin ja mahansa ihan livenä ja spekuloimaan lisää.
Kävin Hansin kanssa pikaisesti pyörähtämässä Seinäjoen näyttelyssä viime lauantaina. Jurvasta katsoen Seinäjoki oli naurettavan lähellä, Salosta ei... Mutta olihan reissu tehtävä, sillä Seinäjoelle oli lupautunut monta Hansin jälkeläistä. Lauantaina paikalla oli tosiaan kuusi Hansin pentua: Ancient Ka (OSH ns 22), Feanorian Dabria (SIA c 21), Feanorian Daydream Charm (OSH g 24), Feanorian Dreamscape (OSH j 22), Orifame Herregud (OSH b 22) ja Orifame Huvudvinst (OSH ns 22). Oli aivan mahtavaa nähdä niin monta jälkeläistä kerralla ja päästä vertailemaan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Aika huisia oli, että paikalla oli 4 klassista tabbya, ja kaikki siis Hansin pentuja. Olin toivonut saavani jonkinlaista yhteiskuvaa jälkeläisistä, tai edes jokaisesta erikseen, mutta jotenkin se siinä päivän aikana jäi... Syytös kohdistuu tuttuihin ympäri Suomen, aika kului kuin siivillä siinä leppoisasti naureskellen.Faarao-pentueen Ancient Ka eli Kake teki näyttelydebyyttinsä nyt vuoden täytettyään, eikä poika olisi voinut rennommin käyttäytyä! Kake on jatkanut chillailulinjaa myös omassa kodissaan, sitä saa pyöritellä ihan miten haluaa, ja toinen vain kehrää. Kakella oli myös aloittelijan tuuria, se oli tuomarillaan ainoa kastraattiuros ja näin ollen Tuomarin paras. Kaken omistajineen täytyi lähteä näyttelystä ennen paneelia, ja vasta näyttelyn jälkeen kuulin, että Kake olisi ollut myös Kategorian paras kastraattiuros, jos olisi paneeliin ilmaantunut...Ensireaktioni Kaken nähdessäni oli että sehän on aivan kuin isoisänsä Tarmo! Silmät ovat suoraan Tarmolta perityt - väriä myöten! - ja toki sama hopeatabbyväritys tekee paljon. Kakesta sain onneksi kuvan napattua ennen kuin muut huvit veivät mennessään.Minni tulee näillä näkymin meille synnyttämään ja hoitamaan pentunsa, vaikka alkuperäiset suunnitelmat olivatkin toisenlaiset. Suunnitelmiin tulee aina muutoksia, enkä pistä yhtään pahakseni, pääsenhän seuraamaan pentuja ja niiden kasvua kotona, monen tunnin matkan päässä olevan Vaasan sijaan. Sijoituskodille tietysti ikävämpää, ovathan he odottaneet pentuja jo jonkun tovin. Viimallekin on tehty jo uusia pentusuunnitelmia, mutta niistä enemmän sitten myöhemmin. :)
Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt jälleen tovi aikaa. Tällä välin on ehditty muuttaa Jurvasta Saloon, ja muuton myötä lauma kasvoi kolmella itämaistyttösellä. Rupesin ensimmäistä kertaa elämässäni kämppikseksi (tai kimppikseksi, miten sen haluaakaan ilmaista), ja Soilen mukana Saloon muuttivat myös Itämaiset ihmeet, Kaneli, Lola ja Kiipu (minulle Kinkku, Lollo ja Killeri).
Ancient G-pentuekin on nyt oletettavasti aluillaan Minnille (Ancient Erato, OSH p 24) ja Puffille (Black-Belle's Dragon Rider, OSH n 03). Tämä onkin jo neljäs yhdistelmä jolla sitä on koetettu, Meten tiinehtymättömyyden takia. Nyt on ilmeisesti kuitenkin tärpännyt, Minnille on tullut puoli kiloa lisää painoa ja laskettu aika on marraskuun alussa. Pentue on varsin mielenkiintoinen värijakauman kannalta. Mikäli käy mäihä, sinne voi syntyä lähes mitä värejä tahansa, ja jos taas tylsästi käy niin sieltä on luvassa pelkkiä ruskeatäplikkäitä valkoisella ja ilman. Kummankaan geeneistä ei voi ennustaa mitään jälkikasvun pohjalta, sillä molemmat vanhemmat ovat ensikertalaisia, eikä sukutauluistakaan voi oikein mitään päätellä. Elämme siis jännityksessä seuraavat viikot. Ohessa kuvia parin astutusreissulta, kuvaajana Vesa Kakkori.
"Tuu jo, beibi."
Varovainen suukko.Tyytyväinen Minni.
Hansia odottaa jälleen siitosluokkaan osallistuminen POH-KISin näyttelyssä 2.10.2010. Paikalla pitäisi ennakkotietojen mukaan olla jopa 6 jälkeläistä, mikä on kolmen pentueen (yhteensä 11 pentua) isältä aika huima määrä! Etenkin kun jälkeläisistä kaksi ovat hyväksymättömiä hopeasiamilaisia. Edustusta pitäisi olla jokaisesta pentueesta, mahtavaa!
Suklaatäplikäs kasvattini Aatos etsii edelleen uutta kotia, näillä näkymin sittenkin ainoana hemmoteltuna kissana. Lisätietoja ja omistajan yhteystiedot löytyvät kotisivuiltani Aatoksen omalta sivulta.
Aloitetaanpa siitä tärkeimmästä, eli uuden kodin etsinnästä. 2-vuotias kasvattini Aatos, Ancient Diomedes, etsii pikaisesti uutta kotia 1-2 säyseän kissan kaverina. Se on suklaatäplikäs kastroitu uros, eikä tule enää toimeen pomottavan siskonsa kanssa. Tilanne on äitynyt niin pahaksi, että Aatos tarvitsee uuden lauman, jossa ei pirttihirmukissoja ole. Yksinäiseksi kissaksikaan siitä tuskin on, sillä se on itämaiseen tapaan seurallinen, puhelias ja aktiivinen ja tarvitsee kaverin. Aatoksen (vanha) kuva ja omistajan yhteystiedot löytyvät kotisivuiltani Aatoksen omalta sivulta.Ikävät uutiset tarkoittavat sitä, että yksi tulevaisuudentoivoistani, Mette eli Ancient Demeter, poistuu kasvatusohjelmastani. Toiveet olivat Meten suhteen korkealla - onhan se hieno täplikäs, hopea ja klassisen kantaja todella mahtavan värisillä silmillä - mutta luonto päätti toisin. Mette astutettiin kolmesti kolmella eri kollilla ja se jäi jokaisella kerralla tyhjäksi. Joten eiköhän se hyvin pitkälti tarkoita sitä, että yrittää voi maailman tappiin asti, mutta tuloksia on turha odotella. Ja vaikka se kymmenennellä kerralla jollain ihmeen kaupalla tiineeksi tulisikin, niin eihän se missään mielessä ole linja josta kukaan jatkoa haluaisi. Hedelmättömillä tai puolihedelmättömillä linjoilla ei tee kasvatuksessa mitään, oli kuinka ihania kissoja tahansa. Tämä oli todella suuri pettymys, yhdistyihän Metessä sekä Ilanan että Tarmon linjat, mutta onhan minulla molemmilta vielä yhdet tytöt jatkossa. Toivottavasti. Mette on ollut sijoituksessa Tampereella, ja piakkoin se steriloidaan ja omistajuus siirtyy Karoliinalle. Olen todella kiitollinen Karoliinalle joustavasta ja mutkattomasta yhteistyöstä. Todella surku että se Meten kohdalla päättyi näin.Mukavat uutiset koskevatkin pitkästä aikaa näyttelymaailmaa. Kävin Soilen kanssa kääntymässä POROKin Oulun näyttelyssä 3.-4.7. ja mukana minulla oli Hans siitosluokassa. Viikonloppu oli raskas ja väsyttävä talkoineen ja helleaaltoineen, mutta hengissä selvittiin! Tumpeloin sihteeristössäkin, mutta ehkä minusta oli jopa enemmän hyötyä kuin haittaa. Kai. Hans oli ainoana nelosten siitosuroksissa, joten kun kaikki sen kolme Feanorian-pentua saivat arvostelun, kävin molempina päivinä pokkaamassa sen pystit. Ekstramukavana yllärinä oli Hansin ja Selman sinikilpikonnatäplikkään tyttären Tyynen, Feanorian Daydream Charmin huikea menestys. Se oli molempina päivinä kategorian paras pentu, vaikka sekä lauantaina että sunnuntaina sillä oli paneelissa vastassa todella kauniit siamilaispennut. Pisteitä Hansille tuli siis ihan kivasti. :) Oli tosi mukavaa nähdä tuttuja pitkästä aikaa, toivottavasti taas pian uudestaan!
Torstaina 27.5. sain ikävän puhelun. Ruotsintuontini Sina oli menehtynyt lyhyen sairastelun jälkeen. Pyysin omistajia toimittamaan Sinan Eviraan ruumiinavausta varten, ja raportin mukaan sydän siltä petti, vaikka hoitanut eläinlääkäri väläytteli FIPiäkin. Sina oli ensimmäinen tuontini, hopea- ja klassiskasvatukseni alkulähde ja sijoituskotinsa rakastettu jäsen. Jäämme syvästi kaipaamaan rauhallista ja kilttiä Sina-muoria.R.I.P Tant Raffas Retsina, OSH cs 22
22.5.2005 - 27.5.2010
Heinäkuun alussa, tarkemmin 3.-4.7. tie vie Hansin kanssa Ouluun POROKin näyttelyyn. Tällä kertaa Hönö osallistuu vain siitosluokkaan, sekä lauantaina että sunnuntaina. Samalla tulee nähtyä Hansin toiset pennut, eli Feanorian Deet. Kuvien ja luonnekuvausten perusteella ovat aivan ihanaa porukkaa, joten innolla odotan tapaamista. Samalla näkee paljon tuttuja ja jokusen ystävänkin, mukavaa reissu tulee siis varmasti.
Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Joku viisas on sen keksinyt. Edellisessä blogitekstissäni hehkutin kuinka tästä keväästä tulee oikea pentukevät. Niin varmaan juu. Mette ultrattiin tyhjäksi, eikä Viimasta tarvinnut ottaa edes röntgen-kuvaa huomatakseen, että pennut ovat imeytyneet takaisin. Tyhjää täynnä siis molemmat tytöt, se oli riemukasta se. Nyt siis näyttää siltä, että sain Hansilta vain yhden pentueen, jossa siinäkin oli pelkkiä poikia. Hanshan on jo leikattu, karvanopat lähtivät parisen viikkoa sitten. Voittajafiilis kerrassaan. Jatkosuunnitelmia on tytöille tehty ja osin myös laitettu täytäntöön, mutta niistä myöhemmin. Hans on siis siirtynyt kastraattikerhoon, ja vaikka laulanta ja suihkuttelu ovat vähentyneet paljon, on myös paljon toivomisen varaa. Mutta päivä ja viikko kerrallaan. Yksi suuri ero Hansissa edelliseen Kollien Kolliin on palautunut leikkisyys. Nyt se saa jo ihan itsekseen pöllöilykohtauksia ja ottaa ryhmäraveihinkin osaa. Aiemminhan ihan kaikki aika meni jolkotteluun, mouruiluun ja merkkailuun.Jos itselläni suunnitelmat Hansin osalta menivätkin hyvin pitkälti mönkään, niin ainakin muilla on onnistanut paremmin, onneksi! Hönö-Hansu tuli toista kertaa isäksi 24.3.2010, onnellinen emo on ihana Selma eli Feanorian Cherry Clafoutis (SIA h). Feanorian-kissalaan syntyi 5 pentua - 2 siamilaista ja 3 itämaista, joista peräti kaksi näyttäisi olevan klassisia tabbyja! Aivan mahtavaa. Mukavaa oli myös havaita, että Hans kantaa suklaata. Tarkempia tietoja ja oletettavasti lisää kuvia tulevina viikkoina löytyy Feanorianin kotisivuilta, käykää kurkkaamassa.Tästä lähdettiin (Huom! Katso että äänet eivät ole koneessasi kovalla...):Ja tähän päädyttiin:(Kuva: Kristiina Kemppainen)
Tästä keväästä on odotettavissa oikea pentukevät, mikäli kaikki menee kuten näyttää menevän. Viisikuinen Kepa on edelleen vailla sitä omaa kotiaan ja saa nähdä muuttuuko tilanne mihinkään tulevinakaan kuukausina. Se kun on luonteeltaan sellainen, ettei sitä voi ihan joka kotiin luovuttaa, energisyytensä ja seurallisuutensa takia. Vaatimukset kodille eivät sinänsä ole kovat, mutta siellä pitää olla ainakin yksi kissakaveri ja ymmärrystä hieman rasavillin pojan touhuihin. Ohessa muutama uusi kuva Kepasta.Kuten otsikosta käy ilmi, meille on mahdollisesti odotettavissa vahinkopentuja. Kerta se on ensimmäinenkin. Ilanan leikkauksen jälkimainingeissa unohdin antaa Viimalle ajoissa kiimansiirtopillerin, ja kaksi päivää myöhässä annettu pilleri oli auttamattomasti liian myöhässä. Hans pääsi astumaan Viiman seuraavana aamuna, jonka jälkeen ne luonnollisesti erotettiin. Viimalle ei ehtinyt tulla mitään kiiman merkkejä, se ei huudellut saati tarjonnut, mutta Hans etevänä poikana osasi haistaa, että nyt voisi onnistaa. Myös Kepa, tuolloin 4 kk, yritti vähän polkaista emoaan... Onneksi yritys oli aikamoista räpellystä ennen kuin ehdin väliin.Nyt on kulunut 4 viikkoa astumisesta, eikä Viimalla ole minkäänlaisia ulkoisia tiineyden merkkejä. Sen nisät ovat vaaleat lörpöt, ja painokin on ennemmin laskenut kuin noussut. Kävin Viiman kanssa ultrassa viikko sitten, ja siellä kuitenkin näkyi ainakin kaksi alkiota. On mahdollista, että Viiman keho vielä keskeyttää tiineyden, tai on keskeyttänyt sen jo, mutta mitään en uskalla vielä veikkailla. Tie vie röntgeneihin, mikäli Viima ei osoita merkkejä puoleen taikka toiseen seuraavien viikkojen aikana.Tärkein syy miksi Viiman olisi parempi olla olematta tiine, on että seuraava suunniteltu pentue on myöskin laitettu alulle. Ainakin toivottavasti. Sijoitusnaaraani Mette kävi Hansin luona kylässä pian pari viikkoa sitten, ja tästä yhdistelmästä toivomme tulosta. Häät sujuivat hyvin, vaikka aluksi Mette - luonnollisesti - antoikin kollille vähän päihin. Mette on hämmästyttävän paljon emonsa Ilanan kaltainen, sekä ulkonäöltään että maneereiltaan. Emo ja tytär tunkevat viereen kerälle, ääntelevät ja hakevat kontaktia aivan samalla tavoin. Molemmissa on vähän dominan vikaa, kuten alla olevasta Meten ja Hansin astumiskuvasta näkee. Ei näin tytöt, ei näin.Minua harmittaa, ettei Meten loistavan vihreitä silmiä saa kovin helposti ikuistettua, jokaisessa ottamassani kuvassa väri oli todellisuuteen verrattuna kovin valju. Mutta tässä nyt pari muunlaista kuvaa.Kirsikkana kakun päällä tarjoan kansalle lyhyen videon Kepasta. Olisin voinut liittää myös jonkin latvasta vajaan riehuntavideon, mutta teeskentelen, että Kepa on aina yhtä rauhallisen hurmaava.
Ilana, suklaatäplikäs matriarkka, Ancient C-, D- ja E-pentueiden emo, pääsi hyvin ansaitulle eläkkeelle pari viikkoa sitten. Sterilisaatio sujui hyvin, vaikka sisuksista löytyi muutama sektiosta peräisin oleva kiinnike. Ilana joutui pitämään jonkin aikaa arvolleen sopimatonta viininpunaista pooloa, mutta nieli kohtalonsa kuin kuningatar konsanaan.
Ilana oli useamman kuukauden pillereillä ennen leikkausta, mikä teki siitä äksyn akan. Kun pillerihuurut alkoivat leikkauksen jälkeen haihtua, siitä tuli jälleen megaemo. Se adoptoi Kepan omakseen, kurnuttelee ja raahaa sitä vaarallisista paikoista pois -- korjaan, yrittää raahata. Nelikuista pentua ei ihan niin vain niskasta retuutetakaan, vaikka yritys olisi kuinka kova. Äksyys ei ole kadonnut mihinkään, mutta aika näyttää jääkö siitä maailmankaikkeuden suurin biatch, vai oppiiko se tavoille. Onneksi muut eivät sen mielialan heilahteluista perusta tuon taivaallista. Alla Ilana ja holhokkinsa Kepa. Ilana tuli pelastamaan pienen vauvansa kiipeilypuun korkeimmalta tasolta.
Kepa onkin tällä hetkellä ainoa vielä kotona oleva F-pentu, muut pojat ovat muuttaneet pesästä omiin koteihinsa, ja kaikilla tuntuu menevän oikein hyvin. Kake ja Tilli jäivät isänniksi tänne Etelä-Pohjanmaalle, ja Piu matkustikin kauemmas etelään asti.
Seuraavaksi otoksia Kepasta tältä päivältä kalpeassa talviauringossa:
Kepa on yksisarvinen! Tai vähintäänkin toispuoleilen poro, minne lie toinen sarvi kadonnut. Kepan silmienväri ei valitettavasti ole ihan sukunsa tasoinen, mutta kerrankos niitä pissisilmiä joukkoon eksyy.
Kepa ja Kepan onnettomat täplät. Ne ovat hyvin sijoittuneet, mutta sillä on paljon ticking-suhrua päällä, valitettavasti. Onneksi hopeinen pohja on selvääkin selvempi, ja häntä on pitkä ja kapea rotanhäntä.Söpistelyä. Kepa on aivan mahdoton hurmuri, sen kuvaaminen on yhtä tuskaa, kun pikkumies vain puskee kaikkea kiinteää, kierii ja hurisee. Ja hymyilee! Pientä elintasovatsapussukkaakin on ehtinyt kertyä. Kröhöm.Meten kiimaa odotellaan edelleen, eikä vain kuulu. Tässä alkaa pian ruveta kärsimättömäksi, ikäkin alkaa ensikertalaista kohta painaa. Hiljaa hyvä tulee ja lässynlässyn, eihän sitä muuta voi kuin odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa.
Ihan pikkiriikkisen myöhässä voisi kertoa hieman Hansin ensimmäisestä näyttelystä Laihialla, sekä tietysti muita kuulumisia, vähän vähemmän myöhässä. Kävin siis Voittaja 2009 -näyttelyssä Laihialla 12.12.2009 turistina, ihailin kauniita kissoja ja istua tönötin kun muut raatoivat assarina (terkkuja Soilelle) tai olivat muuten vaan kiireisiä. Ihan mielenkiintoinen kokemus sekin, joskin toivon, että tulevaisuudessa tuomarivalintoihin panostetaan hieman enemmän.
Sunnuntaina olikin sitten Hansin vuoro osallistua elämänsä ensimmäistä kertaa näyttelyyn. Päivä alkoi oikein mukavasti kun Hans päätti eläinlääkärintarkastuksen jälkeen olla menemättä takaisin vankilaan (=boksiin), ja pyörsi takaisin ulos juuri ennen kuin sain boksin luukun kiinni. Tulipahan sekin koettua ensimmäistä kertaa, että kissa karkaa näyttelyssä. Onneksi Hans oli vain utelias eikä mitenkään paniikissa, se lähti parin metrin päähän tutkimaan mitä hallilla oli tarjota, ja suuntasi suoraan ihmisiä kohti. Eikä tuumannut mitään, vaikka vieraat ihmiset ottivat sen kiinni ja ojensivat takaisin punastelevalle omistajalle.
Hans otti kaiken kaikkiaan hyvin rennosti, toisin kuin minä. Olin kehittänyt kaikenlaisia kauhukuvia ja pahimpia skenaarioita siitä miten Hans voisi käyttäytyä tai mitä ylipäätään voisi tapahtua. Hansin ja kasvatukseni tulevaisuus riippuisi hyvin paljon siitä, saisiko Hans sertinsä - jos ei, niin en odottaisi seuraavaan lähinäyttelyyn (kauempiin näyttelyihin en sitä jaksa viedä, sillä merkkailu hotellihuoneissa olisi todennäköisesti aivan jatkuvaa) vaan leikkaisin sen heti. Mikä tarkoittaisi sitä, että Hansin pentueet jäisivät yhteen. Olin siis mukavassa paniikissa koko aamun, ja pyysin Soilea viemään Hansin tuomarille. Oma paniikkini olisi voinut tarttua myös Hansiin, ja sittenpä olisikin kaikilla ollut kivaa. Soile vei Hansin, ja kaikilla OLI kivaa. Etenkin Hansilla. Se on jo aiemmin osoittanut taipumusta mennä aivan sekaisin ihanista tuoksuista: parfyymeista, hajustetuista rasvoista ja meikeistä, deodoranteista jne. Tuomari Satu Hämäläisellä oli ilmeisesti jotain aivan ihanaa parfyymia, sillä hetken pöydällä oltuaan Hans alkoi kieriä, puskea, tuhista ja halailla. Se yritti kirjaimellisesti uida tuomarin liiveihin. Arvostelu meni siis ihan hyvin, ja vaikka vähän hävetti niin olo oli myös helpottunut, koska jännitykseni oli aivan turhaa. Hans sai ihan mukavan arvostelun, ja kokonaisvaikutelman kohdalla Hansin luonnetta oli suurin kirjaimin kehuttu.
Alla kuva arvostelutilanteesta Markus Wikströmin ottamana, joskaan siitä ei saa ihan oikeaa kuvaa siitä, miten sekopäisesti Hans kieri ja puski.
Kävimme sunnuntaina Hansin kanssa myös valokuvaaja Elisa Putin luona otattamassa vähän edustuskuvia, kotona kun kuvaamisesta ei tule mitään, Hans ei vain osaa olla sivistyneesti paikoillaan ja poseerata. No niin no, ei se osannut valokuvaajallekaan poseerata...
"Tätä kangasta pitkin voi varmaan kiivetä kattoon asti. Kokeillaanpas."
"Jos tästä tekisi nopean loikan lattialle, aitoisi johtojen yli, spurttaisi ovelle ja murtautuisi ulos, niin saisi ehkä muutamaa tyttöä vikiteltyä.""Tuolta valaisimen päältä voisi olla hyvät näkymät, pitääpä testata." Arvatkaapa kaksi kertaa testasiko. Mutta ei mennyt lamppu sentään rikki, en ainakaan tunnusta.Ja sitten pennuista. Kävin Viiman ja pentujen kanssa vähän reissussa jouluna, ja klassinen siamilainen Piu jäikin sille tielleen. Matka meni mukavasti ja pojat saivat paljon uusia kontakteja ja ihailijoita. Myös klassinen itämainen Kake pääsi eilen uuteen kotiinsa, joten vain täplikkäät pojat ovat enää kotona.
Otin loppiaisena kuvia jäljellä olleista pojista, tässä kuvassa Viima, Kepa ja Tilli nauttivat talviauringosta ikkunalaudalla, vaikka ulkona oli -24 astetta pakkasta.
Tillin kuvaaminen ei meinaa millään onnistua, aina kuvat tärähtävät tai ilme on niin kummallinen, ettei kuvia kehtaa julkaista.Kake on jo ihan iso kolli, olevinaan. Pohjalainen isäntä!Kepa on yllättäen suhteellisen helppo kohde, se osaa pysyä hetken paikallaan kun kuvataan, vaikka muuten on aivan isäänsä tullutkin. Muuten se ei sitten pysähdykään, sillä tuntuu olevan vaihde vitosella heräämishetkestä nukahtamishetkeen asti. Minulla on todistajia jollette usko.G-pentuekin alkaa kohta olla ajankohtainen, nyt odotellaan Meten kiimaa, ja se pääsee Hansin luokse kyläilemään heti kun vain juoksee. Hansilla on ilmeisesti selvänäkijän tai ajatustenlukijan lahjoja, sillä se on viime päivät ollut tavallistakin rasittavampi kolleiluineen. Se ei meinaa millään rauhoittua, vaan jolkottaa jolkottamistaan tuntikaupalla, mouruten ja merkkaillen. Onneksi hormonit eivät ainakaan vielä ole vaikuttaneet sen ruokahaluun, sille uppoaa edelleen melkein mikä tahansa, eikä lihaksikas timmi kolli ole ainakaan hetkeen kuihtumassa. Joka tapauksessa kauaa ei sen tarvitse enää hormonihuuruistaan kärsiä (puhumattakaan minun kärsimyksistäni!), olen luvannut itselleni leikata sen viimeistään huhtikuussa, vähän naaraista riippuen. Niin pian kuin mahdollista kuitenkin.