keskiviikko 10. marraskuuta 2010

G-pentue

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kirjaimellisesti. Tai jollei aivan myrskyinen, niin ainakin hyvin tuulinen. Minni alkoi vuotaa keskiviikkoiltana, joten ryhdyimme Soile-kämppiksen kanssa odottelemaan tositoimia. Varsinainen synnytys alkoi ja eteni suhteellisen hitaasti, mutta hieman ennen yhtä varhain torstaina saapui ensimmäinen G maailmaan. Minni alkoi ponnistella lähes välittömästi ensimmäisen pennun syntymän jälkeen, joten oletin sieltä olevan tulossa seuraavankin, etenkin kun kellertävä kalvopussi yritti ulos. Odotuksista ja oletuksista huolimatta ponnistukset loppuivat, eikä ketään kuulunut. Viiden maissa aamuyöstä Minni alkoi olla sen verran levottoman ja tuskaisen oloinen, että soitin päivystävälle eläinlääkärille n:nen kerran, ja hän kutsui meidät leikkuupöydälle. Olin lähes varma, että synnytyskanavaan oli joku juuttunut ja kuollut, mutta toisin kävi. Loput neljä pentua olivat vielä nätisti kohdussa ja leikattiin siis ulos. Nyt jälkeenpäin on helppo jossitella, että olisiko Minni jatkanut synnytystä myöhemmin ja hoitanut kaiken hienosti itse, mutta sillä hetkellä sekä oma että Minnin hätä eivät jättäneet vaihtoehtoja.

Tämä ensimmäinen viikko on mennyt vähillä unilla, sillä Minni ei ensimmäisen vuorokauden aikana olisi millään malttanut rauhoittua imettämään pentujaan, vaan huusi jatkuvasti ihmisten perään. Ja luonnollisesti pentujen painot tippuivat. Sittemmin Minnistä on kuoriutunut tehtävälleen omistautunut emo, mutta pentujen kasvu ei siltikään ole ollut toiveiden mukaista. Pentuja on ruokittu sekä tuttipullosta että mahaletkulla (suuren suuri kiitos mahtavalle mentorille Katjalle, joka tuli kädestä pitäen opettamaan kuinka homma hoidetaan), ja vasta nyt alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että lisäruokinnasta voidaan pian luopua. *Koputtaa puuta*

Ruokinnan lisäksi päänvaivaa on aiheuttanut kahden pennun väri. Heti syntymän jälkeen oletin niitä suklaiksi, sen jälkeen liloiksi ja sitten meninkin täysin ymmälleni. Veikkauksia on tullut suklaasta, lilasta, caramelista ynnä muista, mutta tällä hetkellä kallistun eniten kaneliarvauksen suuntaan. Sävy on todella omituinen, ei niinkään kellertävä kuten kuvissa näkemilläni aikuisilla kaneleilla, mutta kuulemma jotkut voivat pentuina olla juurikin tällaisia omituisia sinertävän suklaaliloja. Pentujen kasvun myötä luulisi värin lopulta selviävän.

Ohessa pennut 4 päivän ikäisinä 8.11.2010.


Ensimmäisenä luomusti syntynyt ruskeatäplikäs bicolor tyttö.


Syntymäpainoltaan pienin kirppu, ruskeatäplikäs bicolor poika.


Pentueen suurin, viimeisenä syntynyt ruskeatäplikäs tyttö.



Omituinen pikkutirriäinen, kanelitäplikäs bicolor tyttö.


Lempinimen Tavis saanut kanelitäplikäs tyttö.


Toissapäiväisten punnitusten mukainen parivaljakko, pentueen suurin ruskeatäplikäs ja pienin kanelitäplikäs bicolor.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti