Viiman H-pentue

Luvattua päivitystä Viiman astutuksesta ja tiineydestä. Kävimme maaliskuun lopussa Viiman kanssa häämatkalla Limingassa Hansin komean punatabbynaamio-pojan Toivon luona. Alku oli perinteiseen tapaan tuskastuttavan hidas Viiman äkistessä ja öristessä innokkaalle kollille. Ja vihdoin kun Viima alkoi lämmetä, Toivolta loppui puhti edes yrittää. Sillä oli perinteiseen ekakertalaisen tapaan hieman sihtausongelmia, joten sanomattakin on selvää, että ei sitä söhäämistä loputtomiin jaksa. Kuin ihmeen kaupalla pari sai kuin saikin kaksi astumista aikaan. Räpellyksen takia odotukset eivät olleet kovin korkealla - toiveet sitäkin enemmän. Toivo aloitti merkkailun pian Viiman lähdön jälkeen ja menetti siitä hyvästä pallinsa. Hyvä niin, sillä jos se olisi tullut merkkailussa isäänsä ja saanut jatkaa sitä määräämättömän ajan, voi olla että isänsä lailla siitä olisi tullut merkkaileva kastraatti.

Viiman painonnousu oli alusta lähtien hyvin nihkeää, ensin se menetti yli 100 g painostaan ja saavutti astutuksenaikaisen painonsa vasta kuuden tiineysviikon tienoilla. Vertailuna mainittakoon, että edellisellä kerralla sille oli kuuden viikon kohdilla tullut jo n. 800 g lisäpainoa. Toisaalta, edellisellä kerralla se keräsi paljon myös ihan ehtaa ihraa, tällä kertaa se on hoikistunut ja kasvattanut vain vatsaansa.

Viimalla on selvästi aivan hirveä nälkä, ihan koko ajan. Olen tietoisesti rajoittanut sen syömistä sen verran, ettei se syö itseään ihan samanlaiseksi palloksi kuin viime tiineysaikanaan. Viima itse vain on eri mieltä ja on valmis ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Se on varastanut keittiön kaapeista kissanruoan lisäksi mm. keksejä, munkin, sokeria ja kahvia. Kyllä, kahvia. Ohessa todistusaineistoa.



Viiman takia olemme joutuneet lukitsemaan keittiön ruokaa sisältävät kaapit lapsilukoilla. Aina lapsilukotkaan eivät riitä. Viima on ollut niin nälkäinen, että jopa aiemmin pahalta haisseet ja ällöttävät kämppiksen kissat ovat olleet siedettäviä, kun ruoasta on kyse. Se oli eräänä päivänä omatoimisesti murtautunut Soilen puolelle ruokaa etsimään, ja sittemmin siitä huvista on tullut lähes jokapäiväistä. Pari kertaa se on saanut kaivettua märkäruokapussit esille ja hyvässä yhteisymmärryksessä repinyt ne tsiljoonaksi palaseksi Soilen kissojen suosiollisella avustuksella. Tänään yllätin sen dyykkaamasta väärän puolen roskista. Sain lavastettua murtautumistilanteen - ruoalla houkuttelemalla, tietenkin.



Viima voi siis erittäin paksusti, ja vaikken suurta pentuetta odotakaan, niin kyllä niitä pentuja muutama on, huonosta painonnoususta huolimatta. Laskettu aika H-pentueelle on 5.6. tienoilla ja täytyy vain toivoa, että Viima hoitaa tämän synnytyksen yhtä hienosti kuin edellisenkin. Ja toivotaan, etteivät ihan kaikki pennut olisi siamilaisia, vaan että mukaan mahtuisi myös jokunen hopea(tabby)itämainen! Alla Viima vielä 44 vuorokautta astutuksen jälkeen.