Kissojen naimajaiset on pidetty ja nuoripari palannut maan pinnalle ihq-söpöilymaailmastaan. Se valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että Hans, joka oli ihanan hiljainen ja väsynyt poika häiden aikaan, löysi jälleen sisäisen tenorinsa. Eikä tämän oopperafanin lauleskelut jää suihkuviihteeksi, ehei! Jokainen huone ja huoneen nurkka pitää useasti päivässä jolkotella läpi kuuluvasti jollotellen, eihän sitä koskaan tiedä minkä kulman takaa löytyy seuraava herkullinen daami.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun annoin parin olla yhdessä useamman vuorokauden. Eristysvaihtoehtoakin kokeilin ensimmäisen vuorokauden jälkeen, mutta kumpikin osapuoli aloitti niin sydäntäsärkevän itkun, ettei sitä olisi kylmäsydämisempikään kestänyt kuunnella. Yhdessä nuoret olivat onnellisia, joskin Viima-raasu kärsii teinien yleisestä taudista - syödystä kaulasta... Suoritin myös Viiman alkupunnituksen, jotta tiedän kuinka paljon paino nousee tiineyden aikana vai nouseeko ollenkaan. Tulos oli 3,7 kg. Auts. Voi olla ettei viiteen kiloon asti punnitseva keittiövaaka ihan riitä loppuvaiheessa, ainakaan jos se isoakin pentuetta kohdussaan keittelee.
Kainaloiset
7 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti